Tarvasjoen koululaiset ottivat koulukirjaston hyvin vastaan

0
Annamari Koski kertoo koululaisten lainanneen syyskuussa yli 600 kirjaa.
Annamari Koski kertoo koululaisten lainanneen syyskuussa yli 600 kirjaa.
Annamari Koski kertoo koululaisten lainanneen syyskuussa yli 600 kirjaa.

LIETO/Tarvasjoki. Tarvasjoen koulukirjaston toiminta on käynnistynyt mukavasti. Kirjastovirkailija Annamari Koski myhäilee oppilaiden lainanneen syyskuun aikana yli 600 kirjaa.
–Koululaiset ovat ottaneet kirjaston hyvin vastaan ja käyttävät kirjastoa hyvin, Koski iloitsee ja toteaa koulukirjaston tuoneen kirjastolle muutamia uusiakin asiakkaita, joita ei aiemmin Tarvasjoen kirjastossa näkynyt.
Koski toivoisi oppilaille väljempää mahdollisuutta käyttää koulukirjastoa omatoimisesti. Toisaalta hän myös ymmärtää, että koulussa toimitaan koulun säännöillä ja välitunnit vietetään pääsääntöisesti ulkoillen.
Koulukirjastossa on 4 300 kirjaa, minkä lisäksi koulukirjastossa pystyy tekemään varauksia Vaski-kirjastojen kokoelmiin. Koulukirjaston kokoelma pysyi suunnilleen saman suuruisena kuin aiemminkin, mutta muutoksen myötä kokoelma ajantasaistui. Kokoelma on käytännössä kokonaan lakkautetusta Tarvasjoen kirjastosta siirrettyä. Koulun omasta jo vanhentuneesta ja huonokuntoisesta kokoelmasta osa meni varastoon ja osa Kisällikellariin kierrätettäväksi.
Tarvasjoen koulun äidinkielenopettaja Jaana Kaunisto on tyytyväinen koulukirjaston tuloon, vaikka harmitteleekin kylän oman kirjaston lakkautusta.
–Tämä on parannus koulun näkökulmasta, kun kirjasto on tässä ja asiantuntija on käytettävissä, hän toteaa ja kertoo jo hyödyntäneensä koulukirjaston tuomia mahdollisuuksia opetuksessa.
Esimerkiksi tiedonhankinnan opettamista koulukirjasto helpottaa. Yhteistyö koulun ja kirjaston välillä on myös helpompaa.

Lue lisää 13.10.2015 lehdestä