Joulu on romanttisten komedioiden aikaa. Sellaista ei kuitenkaan ollut tarjolla, joten ajauduin pois mukavuusalueiltani ja päädyin katsomaan Wes Ballin ohjaaman sci-fi jännärin Labyrintti (The Maze Runner, 2014).
Ajellessani tiistai-iltana työpäivän jälkeen kohti Turkua, toivoin haukotellen, ettei elokuva olisi tylsä. Ja tämä toive toteutui. Ahdistava tunnelma iski jo ensimmäisen kohtauksen alussa ja se vallitsi koko loppu elokuvan.
Thomas, jota näyttelee Dylan O’Brien, saapuu muistinsa menettäneenä Aukiolle, jota ympäröi Labyrintti. Aukiolla elää joukko nuoria miehiä, joista kukaan ei muista kuinka sinne on päätynyt tai millaista elämää on ennen viettänyt. Yhdessä he yrittävät selvittää, miksi ja kenen toimesta he ovat päätyneet olinpaikkaansa ja yrittävät löytää tien ulos.
Elokuva sisälsi perinteisen sankarikaavan: päähenkilö saapuu, asiat alkavat muuttua, hetken näyttää että tuho on koittanut mutta lopulta sankari pelastaa tilanteen. Unohtamatta tietenkään ahdistavia läheltä piti -tilanteita ja taistelukohtauksia, joiden aikana tekisi mieli vain laittaa silmät kiinni. Kaiken kruunasi avoimeksi jäävä loppu, joka enteilee jatko-osaa.
Labyrintti oli mukaansa tempaava elokuva ja kaavastaan huolimatta se ei ollut liian ennalta-arvattava. Elokuva ei ollut liian hurja ja voinkin suositella sitä kaikille toiminnan ystävistä vaihtelua kaipaaviin romantiikan ystäviin. Kunhan vain pitää mielessä, että kyse ei ole mistään kevyestä toisen silmän elokuvasta. (M.K.)
***
Arvosteluasteikko
***** unohtumaton
**** hieno
*** kannattaa katsoa
** kannattaa katsoa, jos vaihtoehtona on täydellinen tylsistyminen
* ei kannata katsoa, vaikka vaihtoehtona olisi täydellinen tylsistyminen