Ota siitä niin paljon kuin haluat, kaveri kehottaa kylppärilaattakasan äärellä. Maltan kuitenkin mieleni ja nappaan pahvilaatikosta vain kolme suorakaiteen muotoista palaa. Minulla ei ole aluksi hajuakaan, mitä niistä teen, mutta pikkuhiljaa ajatus kolmesta taulusta saa siivet alleen. Koska taidesivellin ei pysy alkuunkaan kädessäni, päädyn kirjan sivujen tärkeään tekstiin.
Yhteen tauluun repäisen sivun 11, koska se on minulle monella tapaa tärkeä numero. Eritoten siksi, että poikani on syntynyt 11. päivä ja tuolloin on tyttäreni nimipäivä.
Toiseen tauluun otan sellaisen sivun, jossa on kartan kuva. Se muistuttaa, kuinka elämässä on rohkeasti mentävä kohti uusia seikkailuja. Kolmanteen tauluun päätyy sivu, jossa on kynäpaketin kuva. Se kertoo siitä, kuinka tärkeä osa elämääni kirjoittaminen on aina ollut.
Olen jemmannut askartelua varten kaappiin vanhoja ruokalautasia, joista nyt rikon yhden ja liimaan muutaman palasen tauluihin. (Täytyy myöntää, että olipa mahtava tunne hakata vasaralla lautanen säpäleiksi! ) Lopuksi vielä vääntelen rautalangasta taulukoukut. Kirjasta, josta sivut irrotin, luetellaan 12 000 syytä olla onnellinen. Nyt minulla on kolme syytä enemmän.
Kun nostan taulut seinälle, luen vielä kertaalleen sivun 11 litanian: aamiainen pyjama päällä, kaislojen reunustamat lahdelmat, kuunnousu, se miltä matto tuntuu paljaissa jaloissa, järvi johon viimeiset auringonsäteet osuvat mäntyjen latvuston läpi, pään asento haukatessasi tacoa, sälekaihtimien puhtaanvalkoisille seinille luomat varjot, pieni soittorasia joka soittaa Tonava kaunoista ja jotain La Traviatan kappaletta, kohtuus, toimeksi paneminen, vauvan ensimmäinen hammas ja teepannut.
Wautsi. Näin pienistä asioista se onni todellakin koostuu.
