
MARTTILA. Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa maantiellä 224 eli Salontiellä Marttilassa kahden huonokuntoisen tierummun uusimistyöt. Niitä varten liikenne katkaistaan torstaina 17.4. ja kulkijat ohjataan kiertotielle. Töiden arvioidaan valmistuvan maanantaina 21.4.
Uusittavat tierummut ovat Vättilän ja Laurilan lavan välillä. Työ ajoitettiin pääsiäisviikonlopun aikaan, jotta uusimisurakka haittaisi raskasta liikennettä mahdollisimman vähän.
Töiden alkuvaiheessa liikenne ohjataan yhdelle kaistalle ja käytössä on liikennevalo-ohjaus.
Torstaina noin kello 16 alkavan liikennekatkon aikana liikenne kulkee kiertotiellä mt 12307 (Härkätie) – mt 12305 (Hongistontie) – mt 12299 (Taatilantie). Kiertotien pituus on noin 10 kilometriä.
Raskas liikenne kulkee kiertotiellä mt 12307 (Härkätie) – vt 10 – mt 12301 (Takamaantie) – mt 12299 (Taatilantie). Kiertotien pituus on noin 18 kilometriä.
Liikennekatko kestää sunnuntaihin 20.4. saakka. Tien katkaisusta kerrotaan tiedotustauluilla.
Toinen uusittavista tierummuista on halkaisijaltaan metrin ja pituudeltaan 24 metriä, toisen mitat ovat 1,6 metriä ja 26 metriä.