Kukapa olisi vielä Kekkosen aikaan uskonut kehityksen kehittyvän niin, että varpusesta tulee erittäin uhanalainen laji? Ei kukaan. Niin on kuitenkin päässyt käymään. Enää eivät arkisen eloisat varpusparvet lehahtele maaseudulla pihalla kuin pihalla.
Asiantuntijat, tutkijat ja erikoisasiantuntijat ovat laskeneet varpusten määrän vähentyneen Euroopassa 247 miljoonalla yksilöllä verrattuna vanhaan hyvään aikaan. Se ei ole vähän. Se on paljon. Lintulajeista kaikkein suurinta pudotusta.
Ettei vain pian tipahdettaisi tilanteeseen, jossa Topeliuksen ikimuistoinen Varpunen jouluaamuna -laulu herkistelee eksoottiseksi käyneen lintulajin nostalgisia sirkutuksia kaukaa menneisyydestä.
Mistä moinen taantuma johtuu? Syitä on kuulemma monia. Varpusen talviruokinnan sanotaan vähentyneen. Sille asialle voi hyvinkin tehdä jotain. Peliä ei ole menetetty.
Riistanhoitajien kannattaisi varsin elinvoimaisten peurojen sijasta talviruokkia uhanalaisia varpusia omassa pihapiirissään. Siispä paleltuneiden porkkanakasojen tilalle vielä terveellisempää sapuskaa – kokojyväkauraa. Siitä se varpuskannan elpyminen ja luonnon monimuotoisuuden vaaliminen lähtee. Helppoa kuin heinänteko.
Ja mikäpä luontoa köyhdyttävä kehitys ei liittyisi karjatilojen vähenemiseen. Saa ajella satoja kilometrejä nähdäkseen kesäisellä laitumella ensimmäisen lehmän. Kannattaa oikein pysähtyä katsomaan ja ihmettelemään.
Laidunmaiden väheneminen koettelee myös muita ennen niin tavallisia lintulajeja, muiden muassa pääskysiä ja kottaraisia. Niille eivät pelkät räystäänaluset ja ihmisten värkkäämät pöntöt riitä. Sopivaa syötävääkin tarvitaan parven hengenpitimiksi.
Varpunen viihtyy tiheissä pihapuskissa. Piikkisten, petolinnuilta suojaavien orapihlaja-aitojen suosion sanotaan laskeneen. Sama taitaa koskea kuusiaitoja. Ei muuta kuin aitoja istuttelemaan. Kuusiaitaan ne talven vilpoiset viimatkin vaimenevat tehokkaasti. Kaksi kärpästä – siis varpusta – samalla iskulla.
Pelkkää taantumaa ei lintumaailma sentään ole kohdannut. Ei suinkaan. Yksi laji kituuttaa miten taitaa ja toinen porskuttaa.
Ennen muinoin harvinaisia naakkoja lentelee nyt kulttuurimaisemissa vähintään satapäisissä parvissa monin paikoin enemmän kuin kylätarpeiksi. Liika on liikaa. Naakka ei ole ihmisen näkövinkkelistä katsottuna varsinainen hyvänilmanlintu. Pikemmin jotain muuta.
Naakan rauhoitus on purettu jo joitakin vuosia sitten, muttei siitä taida oikein kyyhkyn veroiseksi riistalinnuksi olla. Pienpetojen loukkusyöteiksi naakanraadot kuulemma kelpaavat. Hyötykäyttöä sekin on.
Jorma Kaarto
toimittaja evp.
jtkaarto@gmail.com