Penkkaripäivä pursuaa perinteitä – Elisenvaaran abit aloittivat valmistautumisen jo marraskuussa

0
Penkkaritaulu on Elisenvaaran abien perinne. Kukin vuosiluokka tekee vuorollaan oman, nimillään varustetun taulun, joka jää muistoksi koululle. Työn touhussa muun muassa Anni Alkio (vas.).
Penkkaritaulu on Elisenvaaran abien perinne. Kukin vuosiluokka tekee vuorollaan oman, nimillään varustetun taulun, joka jää muistoksi koululle. Työn touhussa muun muassa Anni Alkio.

PÖYTYÄ/Kyrö. Elisenvaaran lukion abit ovat viettäneet viime päivät valmistautuen torstaina 13.2. koittavaan penkkaripäiväänsä. Neljän tytön porukka, tauluryhmä, maalaa hyppytunnilla keskittyneesti penkkaritaulua. Kyseessä on koulun perinne, josta halutaan pitää kiinni.

– Jokainen abiluokka tekee taulun, joka ripustetaan oppilaskunnan tilan seinälle seuraavaksi vuodeksi. Ensi vuonna seuraavat abit tekevät uuden taulun. Silloin meidän taulusta otetaan valokuva, joka jää muistoksi koulun seinälle, Anni Alkio selventää.

Muitakin penkkariperinteitä Elisenvaarassa vaalitaan vuodesta toiseen.

Anniina Sankari kertoo, että penkkaripäivän aluksi luvassa on Ari vastaan Ari -kisa, jossa lukion rehtori Ari Höyssä ja vararehtori Ari Heino, ottavat mittaa toisistaan kolmessa eri lajissa. Lajit ovat abien kehittämiä ja vaihtelevat joka vuosi.

– Viime vuonna heillä oli ainakin tanssikisa, Sankari muistelee.

Anniina Sankari maalaa omaa abihaalariaan. Kaikille luokan abeille on annettu vapaat kädet asun koristeluun.
Anniina Sankari maalaa omaa abihaalariaan. Kaikille luokan abeille on annettu vapaat kädet asun koristeluun.
Miisa Pyöli ja Katariina Auranen maalaavat omia abihaalareitaan. Viimeiset päivät ennen penkkareita ovat olleet kaikille abeille hyvin työntäyteisiä.
Miisa Pyöli ja Katariina Auranen maalaavat omia abihaalareitaan. Viimeiset päivät ennen penkkareita ovat olleet kaikille abeille hyvin työntäyteisiä.

Opettajien huumorintaju koetuksella

Muu koulun väki saa myös nauttia penkkaripäivänä abivideosta. Reilun puolen tunnin pläjäyksessä on sketsihuumoria höystettynä abien näkemyksillä koulun opettajakunnasta.

– En usko, että kukaan opettaja suuttuu, kyllä meillä on tosi huumorintajuisia opettajia, videon teknisestä puolesta vastaava Sanni Peltola vakuuttaa.

Penkkaripäivänä abit kiertävät usein sotkemassa ja keppostelemassa koulussaan. Näistä tavoista Elisenvaarassa on osittain luovuttu.

– Ei me sotketa, kun joudutaan sitten itse siivoamaan, Anniina Sankari vakuuttaa.

Myös vastaantulevia nuorempia oppilaita kohdellaan hänen mukaansa kunnioituksella.

– Pitää kysyä, saako piirtää, ettei sitten jälkeenpäin itketä, kun me piirrettin johonkuhun, Katariina Auranen lisää.

Sanni Peltola valmistelee 35 minuutin pituista abivideota, joka esitetään koko koululle penkkaripäivänä.
Sanni Peltola valmistelee 35 minuutin pituista abivideota, joka esitetään koko koululle penkkaripäivänä.

”Ei tehty tätäkään ajoissa”

Penkkaripäivän valmistelut aloitettiin jo marraskuun lopussa, jolloin Elisenvaaran 34 abia jaettiin eri työryhmiin.

Valmisteluajasta huolimatta penkkaripäivän lähestyessä kaikilla alkaa olla kiire. Ohjelmaryhmä kehittelee vielä koulun muille oppilaille laadittavaa temppurataa ja lakanoita maalataan kiireellä.

Lisäksi nettikaupasta on hankittu jokaiselle abille vajaan viiden euron haalarit, jotka kukin koristelee itsekseen.

– Ei viitti hirvee kalliita asuja ostaa, kun näitä käytetän se puoli tuntia pekkariajelulla, Anniina Sankari toteaa.

Penkkariajoneuvojen koristelua varten lakanaryhmä on jo melkein saanut maalattua lakanat.

Inspiraatioita teksteiksi on haettu aiempien vuosien penkkariajoista ja tällä hetkellä trendikkäistä Tik-Tok -soundeista.

– Yksi juttu voidaan paljastaa. Meillä on lakana, jossa lukee ”Ei tehty tätäkään ajoissa”, se on sisäpiirin vitsi, Sankari hymyilee.

Säilyykö salaisuus lakanan tekstistä varmasti penkkaripäivään asti? Tätä varmistelee penkkariauton koristeeksi tulevaa lakanaa maalaava Kerttu Suominen, abi vuosimallia 2025.
Säilyykö salaisuus lakanan tekstistä varmasti penkkaripäivään asti? Tätä varmistelee penkkariauton koristeeksi tulevaa lakanaa maalaava Kerttu Suominen, abi vuosimallia 2025.

Tulevaisuus puntarissa

Katariina Auranen tunnustaa, että penkkareihin liittyy myös hitunen haikeutta.

– Osan kanssa olen ollut ala-asteelta asti yhdessä ja nyt lukion jälkeen kaikki lähtee eri suuntiin. Ehkä sen käsittää silti kunnolla vasta keväällä.

Myös tulevaisuus puhuttaa. Tai ainakin abit saavat vastata jatkuvasti sitä koskeviin kysymyksiin.

Katariina Auranen suunnittelee hakevansa kauppakorkeakouluun, Anniina Sankari suuntaa puolustusvoimiin asepalvelukseen ja Kerttu Suominen pohtii opiskelevansa jatkossa jotain luonnontieteisiin liittyvää.

Opiskelumietteitä ennen on vielä suoriuduttava Tallinnaan suuntautuvasta abiristeilystä, kolmen viikon lukulomasta ja sitä seuraavista kevään ylioppilaskirjoituksista.


 

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän