Yksi typerimpiä suomalaisia sananlaskuja on se, kuinka makuasioista ei saisi kiistellä. Sehän on aivan toisin päin! Niistähän nimenomaan pitää kiistellä – jos nyt jostain kiistellä pitää. Faktoista on nykyaikana erityisen vaikea kiistellä, sillä joku on tosiasian heti googlettanut ja hyvä väittely lamaantuu heti alkumetreillä.
Ei Helsinki ole Suomen pääkaupunki! On se! Eikä ole! Eihän tuollaisesta kiistelystä nyt mitään tule. Hillakakun maku, leveälahkeiset leopardihousut tai kinkun ja juuston oikea järjestys voileivän päällä sen sijaan voivat aiheuttaa tunteita ihmisissä, ja jokainen on omassa näkemyksessään aivan oikeassa. Ananas todellakin kuuluu pitsaan tai sitten ei.
Suurimpia makueroja hersyttää viihde ja erityisesti musiikki. Tätä musiikin lyttäämistä ja ihailua olen seurannut aitiopaikalta itsenikin toimittamana jo vuosikymmeniä. Ikuinen fakta musiikissa on muun muassa se, että aikuisten musiikki on ihan hirveän vanhanaikaista ja nuorten musiikki sitten taas kuulostaa ihan karmealta. Tuotannollisesti nykyajan valtavirran musiikki on kuin suomalainen 60-luvun iskelmä eli hyvin samaan muottiin tuotettua kulutustavaraa, jossa nykyään kuuluu basson jytke. Radiosoittoon pääsee vain varmaa kamaa, josta valtavirta pitää. Suuria tunne-eroja ei sallita. Radiokanavat tutkivat todella tarkkaan, mikä lyö varmasti läpi. Aloittelevan artistin on aika lailla mahdotonta päästä radion soittolistoille.
Mutta onneksi on Spotify ja muut musiikin suoratoistopalvelut, vaikka niihin helposti hukkuukin, kun uutta musiikkia on yhtäkkiä aivan valtavasti kuunneltavana. Musiikin äärelle tulisi silti edelleen pysähtyä ja parhaiten se onnistuu käymällä keikoilla. Keikoilla parasta on yleensä se, että siellä ei omaa makuaan tarvitse juuri perustella tai kiistellä Antti Tuiskun hyvyydestä tai surkeudesta, sillä kaikki ovat tulossa katsomaan juuri saman maun yhtyettä tai artistia.
Kävin viime viikonloppuna Saran keikalla ja olin mykistynyt keikan mahtavuudesta. Vaikka bändi ei ole suureen suosioon noussutkaan, paikalla oli iso kasa biisejä mukana laulaneita ja lumoutuneita hevidiggareita. Keikan lopussa saliin pääsi jo tavallisia yökerhokävijöitä ilman kalliimpaa keikkalippua. Heavy ei ollut ollenkaan heidän mieleensä, sillä Apollon tanssilattialla soivat yleensä hieman eri tyylilajin kappaleet. Minua se ei haitannut suuresti, vaikka sellainen musiikki onkin aivan hirveää kuraa. Siis minun mielestäni…
toimituksen avustaja
Tuomas Honkasalo
tuoveli@gmail.com