AURANMAA. TE-uudistus siirsi työllisyys- ja elinvoimatehtävät vuodenvaihteessa valtiolta kuntien vastuulle. Työ- ja elinkeinoministeriö perustelee muutosta toteamalla, että kunnilla on hyvät mahdollisuudet saada paikalliset työnhakijat ja työnantajat kohtaamaan.
Uudistus tietää Auranmaan kunnille satojen tuhansien eurojen menoja eivätkä valtionosuudet kata niitä kokonaan. Kuntapäättäjät ovat uudistuksen suhteen toiveikkaita, mutta yritysten halu turvautua rekrytoinneissa TE-palveluihin epäilyttää heitä.
Auranmaan Viikkolehti kysyi neljästä yrityksestä, miten niissä rekrytoidaan ja millaisia ajatuksia uudistus herättää.
Rakennusala tarvitsee henkilöstövuokrausta
Kosken Betonielementti Oy:n toimitusjohtaja Marko Koski kertoo TE-palvelujen jääneen rakennusalalla henkilöstövuokrausfirmojen varjoon. Viimeksi mainittujen valttikortteina Koski pitää palvelun helppoutta ja tehokkuutta.
Henkilöstövuokraajilla on Suomessa sekä ulkomailla kanavansa, joista ne keräävät osaavia, määräaikaiseen työhön valmiita tekijöitä. Tärkeää rakennusalalla on sekin, että henkilöstövuokraajat hoitavat tulijoiden paperiasiat ja niiden välittämät ammattilaiset ovat valmiita työskentelemään kaikkialla Suomessa.
– Kun rakennusala kävi kolme–neljä vuotta sitten kuumana, meilläkin oli kova tarve rekrytoida. Olisimme halunneet ennen muuta kotimaista työvoimaa, mutta työmatka Koskelle oli monien kaupunkilaisten mielestä liian pitkä. Itsellämme ei ole mahdollisuuksia löytää tekijöitä ulkomailta, Marko Koski kertoo.
Hän arvelee henkilöstövuokrausfirmojen olevan jatkossakin tärkeitä työvoiman välittäjiä. TE-palvelujen kehittämistä Koski pitää silti kannatettavana.
Jotta yritykset innostuisivat hyödyntämään TE-palveluja, Koski panostaisi niiden käytön helppouteen sekä mahdollisuuteen hankkia työvoimaa useista kanavista; kotimaasta sekä ulkomailta.
Osaava rekrypalvelu säästää aikaa
Pöytyäläisen Teräsasennus Toivonen Oy:n tuotantopäällikkö Ville Toivonen käyttää rekrytointipalveluja tarjoavia yrityksiä. Yksittäisiä rekrytointeja yritykseen tehdään myös siten, että joku tiedetään hyväksi tekijäksi ja häntä pyydetään töihin.
– Rekrytointitoimistoilla on taitoa valita parhaimmat osaajat, mikä säästää aikaamme. Pyydettäessä toimistot testaavat esimerkiksi toimihenkilöiksi hakevia. Maksan miellelläni hyvästä palvelusta, Ville Toivonen sanoo.
Hänen mukaansa on yleistä, että suorittavaan työhön tullaan henkilöstövuorkausfirman kautta vaikka vuodeksi ja tämän jälkeen henkilö siirretään vuokrasuhteesta yrityksen omille kirjoille.
Kysymykseen TE-palvelujen tarpeellisuudesta Toivonen vastaa, ettei hän ole käyttänyt niitä reilun kymmenen vuoden esimiesurallaan.
– TE-palvelut eivät ole rekrytointien kannalta välttämättömiä, mutta ne voivat tarjota tilaa ilmoittaa avoimista työpaikoista, Toivonen toteaa.
Puutarhaan on riittänyt hakijoita
Oripääläisen Martin Tarha Oy:n toimitusjohtaja Janne Repo haluaa käyttää mahdollisimman mutkatonta rekrytointikanavaa. Hän tietää suurten kauppapuutarhojen suosivan henkilöstövuokrausyrityksiä, mikä on Euroopan laajuinen trendi.
– Olemme pienehkö toimija ja siinä mielessä poikkeus, ettemme käytä henkilöstövuokrausta, Repo kertoo.
Tuotteiden kirjo pyritään pitämään Martin Tarhalla niin laajana, että työ on mahdollisimman monelle ympärivuotista ja kausityöntekijöidenkin määräaikaisuudet olisivat pitkiä, noin puolen vuoden luokkaa.
– Olemme saaneet mukavasti hakijoita ilmoitettuamme työpaikoista esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Silloin tällöin meillä pistäytyy ihmisiä, jotka kertovat halustaan tulla tarpeen vaatiessa töihin. TE-toimistoa emme ole käyttäneet rekrytointiapuna enää vuosiin, Repo sanoo.
Hänen mielestään on tärkeää, että TE-palveluja kehitetään ja paikallisuuteen panostetaan, jotta työ ja tekijät kohtaisivat entistä paremmin.
Kaupassa arvostetaan reipasta kysyjää
K-Market Aurantoria, K-Market Riihitoria sekä kolmea muuta K-ruokakauppaa luotsaava kauppias Timo Vormisto on rekrytoinut henkilökuntansa niistä, jotka ovat tulleet juttelemaan ja kysymään työpaikkaa.
Hän ei muista tilannetta, jossa avoimeen paikkaan olisi pitänyt hakea sopivaa ihmistä työpaikkailmoituksella tai TE-palveluista.
Vormisto toivoo aktiivisuuteen pohjautuvan perinteen jatkuvan, sillä se säästää niin aikaa kuin rahaakin.
– Työnhakija osoittaa kyvykkyyttään jo sillä, että hän rohkenee kysyä töitä, kauppias sanoo.
Lähipalvelua on tarjolla joka kunnassa
Työllisyysasiat voi vastedes hoitaa osoitteessa https://tyomarkkinatori.fi, jossa on osionsa henkilöasiakkaille sekä työnantajille ja yrittäjille. Työmarkkinatorilta löytyvät verkkoasioinnin, valtakunnallisten neuvontapalvelujen sekä lähipalvelupisteiden yhteystiedot. Lähipalvelussa asiointi vaatii ajanvarauksen.
Pöytyäläiset voivat sopia lähipalveluajan Auvaisten Taitotalolle, auralaisten lähipalvelu tapahtuu Auraamossa ja oripääläisten kunnanvirastossa. Martillassa lähipalvelua tarjotaan kunnantalon apteekin puoleisessa päässä. Koskella lähipalvelulle on varattu huone kunnanvirastosta. Loimaalla lähipalvelua annetaan Elinvoimatalossa sekä Virastotalossa. Lietolaisten lähipalvelupisteet ovat kaupungintalolla sekä osoitteessa Hyvättyläntie 4 as 32.