Googlaava possu tutustuu jouluun – Nora Sartovuo Fatajon joulukalenterin tarinassa pehmot heräävät henkiin

0
Nora Sartovuo Fatajon virkkaamista pehmoeläimistä suosituimpia ovat apinat ja valaat.
Nora Sartovuo Fatajon virkkaamista pehmoeläimistä suosituimpia ovat apinat ja valaat.

PÖYTYÄ/Yläne. – Muppe-possu on suursyömäri. James-hevonen on urhea ori, joka rakastaa porkkanakakkua. Leikin näillä jo kotona, joten tiedän millaisia ne ovat, Nora Sartovuo Fatajo hymyilee.

Vuosi sitten Turusta Yläneelle muuttanut nainen on pitkän linjan käsityöläinen.

– Noin 13 vuotta olen virkannut lähes päivittäin erilaisia eläimiä. Ensin käytin puuvillalankaa, mutta kolmisen vuotta sitten innostuin pehmolangoista, Sartovuo Fatajo esittelee nostaessaan pöydälle ison kasan hauskoja eläinhahmoja.

Kolmen lapsen äiti kertoo olleensa lapsena hyvin mielikuvitusrikas, mutta jouduttuaan vakavasti koulukiusatuksi itsetunto ja mielikuvitus katosivat.

Tänä jouluna hän alkoi kirjoittaa joulukalenteritarinaa virkkaamistaan pehmoista.

– On ollut ihana löytää se oma lapsenmielisyys uudestaan. Tarinan keksiminen on ollut kivaa ja olen ajatellut, että jos ei tämä ketään muuta ilostuta, niin itseäni ainakin.

-Silmät ovat vaan langasta, ne ovat minusta persoonallisemman näköisiä. Lisäksi se on turvallista, kun ei näissä ole mitään muovia, pehmolangasta eläinhahmoja virkkaava Nora Sartovuo Fatajo kertoo.
-Silmät ovat vaan langasta, ne ovat minusta persoonallisemman näköisiä. Lisäksi se on turvallista, kun ei näissä ole mitään muovia, pehmolangasta eläinhahmoja virkkaava Nora Sartovuo Fatajo kertoo.

Pehmot seikkailevat yläneläiskodissa

Sartovuo Fatajon joulutarinoissa pehmoeläimet seikkailevat perheen kotona joulun alla.

– Meillä on värikäs, kaoottinen uusioperhe. Nuorin lapseni on kolmevuotias ja hänellä on hyvä mielikuvitus. Välillä on hauskaa ammentaa myös lapsen ajatuksia tarinaan.

Heti joulukalenteritarinan alussa eläimet tutustuvat jouluun.

– Ippo-possu osaa googlata, joten hän katsoi tietokoneelta, mikä on joulu. Lisäksi eläimet ovat tarinassa kuunnelleet joulumusiikkia, maistelleet riisipuuroa ja tehneet pipareita, pehmojen emäntä luettelee.

Taitava virkkaaja pyrkii siihen, että kaikki eläinhahmot ovat luonteiltaan hyvin erilaisia. Myös otusten ulkonäkö vaihtelee, sillä Sartovuo Fatajo ei käytä kaavoja eläinhahmoja virkatessaan.

Loppuhuipennus puuttuu

Sartovuo Fatajon perheen kuopus on ihastunut mörköihin, joten kun pehmojen äiti luki joulukalenteritarinaa nuorimmaiselleen, tuomio tuli nopeasti.

– Se oli hänestä tylsä, kun siinä ei ole yhtään mörköä. Isommat lapset kuitenkin kiittelivät.

Paras palaute tulee silti käsityöläisen mukaan aina lapsilta, se on rehellistä ja suoraa.

Pehmojen tarinaan voi tutustua niiden emännän Kukua-blogissa. Kukua on Nora Sartovuo Fatajon perustama osuuskunta, jonka edustajana hän käy myös myymässä pehmojaan eri tapahtumissa.

– Kaikki pehmoeläimeni ovat myynnissä Hansan joulumarkkinoilla, vaikka Muppe-possu vastustaa ajatusta. Hän haluaa jäädä kotiin emännän kanssa, mutta katsotaan, kuka lopulta jää tänne. En ole vielä keksinyt loppuhuipennusta joulukalenterin tarinaan, pehmojen luoja tunnustaa.

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän