Koivuniemen virkistysalueen tulevaisuus luupin alla

0
Koivuniemen tulevaisuudesta keskustelu on vasta käynnistynyt Auran vapaa-aikalautakunnassa, mutta paikan palveluiden toivotaan olevan jatkossakin kuntalaisten käytössä.
Koivuniemen tulevaisuudesta keskustelu on vasta käynnistynyt Auran vapaa-aikalautakunnassa, mutta paikan palveluiden toivotaan olevan jatkossakin kuntalaisten käytössä.

AURA. Koivuniemen virkistysalueen toiminta halutaan ulkoistaa. Auran vapaa-aikalautakunta päätti lokakuun kokouksessaan käynnistää viranomaisvalmistelut asian edistämiseksi. Marraskuun kokouksessa lautakunta keskusteli asiasta ja kävi läpi erilaisia vaihtoehtoja virkistysalueen tulevaisuudesta.

–Pyöriteltiin lähinnä sitä, millaisella vastuunjaolla ja millaisella maanvuokralla lähdetään Koivuniemeä kehittämään. Lautakunta piti tärkeänä, että alueen palvelut ovat edelleen Auran kuntalaisten käytössä, lautakunnan esittelijänä toimiva hyvinvointijohtaja Jaana Ranta-aho kertoo.

Hyvinvointijohtaja on alustavasti hahmotellut, että tuleva vuokra-aika uuden toimijan kanssa olisi viisi vuotta. Asian käsittely kuitenkin jatkuu. Ensi vuoden alussa käynnistetään markkinavuoropuhelu, minkä jälkeen lautakunta käsittelee asiaa vielä uudestaan.

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän