MARTTILA. –Pyövelin palkka ja työehdot olivat hyvät, mutta ammatti halveksittu. Pyövelillä oli oma penkki kirkon perällä ja kapakassa oma tuoppi, mutta pyövelin piti juoda oluensa kapakan ulkopuolella. Pyövelit olivatkin kovia ryyppäämään. Ammatti oli raskas, kertoi toimittaja-kirjailija Anneli Kanto luentotilaisuudessa, joka järjestettiin Marttilan mestauksen 200-vuotispäivänä.
Kanto on perehtynyt pyöveleiden elämään muun muassa kirjoittaessaan romaanin ammattikunnasta. Suomalaisia pyöveleitä on tutkittu vähän. Mikko Moilanen on tutkinut pyöveleitä Suomessa, Veli-Pekka Toropainen on tutkinut Turun pyöveleitä.
–Olen miettinyt, miten tuo kamala ammatti koetteli tekijöitään. Hekin olivat ihmisiä eivätkä huppupäisiä karikatyyrejä, jollaisina pyövelit yleensä esitetään.
–Pyöveleiden itsemurhat olivat yleisiä eikä ammattiin ollut tunkua. Usein pyövelin ammatti kulki suvussa ja pyövelisuvut naivat ristiin. Rikollinen saattoi päätyä pyöveliksi, kun vaihtoehdoiksi annettiin kuolemantuomio tai pyöveliksi ryhtyminen, Kanto sanoi.
Neitsyen kyyneleitä
Pyövelin leveä leipä koostui peruspalkasta ja kertakorvauksesta. Lisäksi maksettiin päivärahaa ja kilometrikorvauksia.
–Pyövelit hankkivat lisätulona myymällä mestatun ruumiinjäseniä. Niissä arveltiin olevan taikavoimaa. Mitä harvinaisempi tuote, sitä voimakkaampana sitä pidettiin. Esimerkiksi syyttömänä mestatun neitsyen kyyneleet olivat haluttua tavaraa, Kanto kertoi.
Kovin paljon keikkoja pyövelillä ei keskimäärin ollut, kymmenkunta vuodessa. Lopun ajan pyöveli saattoi viettää työsuhdeasunnossaan, joka sijaitsi kaupunginmuurien ulkopuolella. Usein pyövelin tehtäviin oli sisällytetty käymälöiden tyhjennys sekä eläinten raatojen kerääminen.
Mestaukset pantiin täytäntöön siellä, missä rikoskin oli tapahtunut. Marttilan mestauksen pyöveli on todennäköisesti ollut Turun lääninpyöveli.
Kohtuus kaikessa
Ruotsi-Suomen maanlaki oli ankara ja kuolemantuomion saattoi saada monenlaisista rikoksista, mutta käytäntö oli lain kirjainta armollisempi.
Olaus Petrin mukaan hyvä tuomari olikin tärkeämpi kuin hyvä laki. Hyvä tuomari osasi soveltaa lakia oikein. Petri tunnetaankin lausahduksestaan ”mikä ei ole kohtuus, ei voi olla lakikaan.”
Naiset päätyivät mestauspölkylle useimmiten lapsenmurhasta. Aviottoman lapsen synnyttäminen oli laitonta, joten aika ajoin joku surmasi vastasyntyneen. Miesten tekemät henkirikokset olivat yleensä kahden miehen välisiä.
Mestauksen jälkeen ruumis usein poltettiin. Elävänä Suomessa ei poltettu, noitavainot olivat Ahvenanmaata ja ruotsinkielistä Pohjanmaata lukuun ottamatta yksittäistapauksia. Jos ruumista ei poltettu, se saatettiin paloitella ja jättää teilipyöriin pitkäksi aikaa pelotteeksi.
–Jos kuolemanrangaistus pantiin toimeen hirttämällä, niitä oli erilaisia. Lyhyt hirtto oli ankarampi, siinä uhri tukehtui. Pitkässä hirtossa taas niska katkesi ja kuolema oli nopea.
Teemu Keskisarja, Sami Männistö ja Anneli Kanto luennoivat Marttilassa Marttilan mestauksen 200-vuotispäivänä. Auranmaan Viikkolehti julkaisee tilaisuuden annin kolmiosaisena sarjana. Teemu Keskisarjan luentoa käsittelevä juttu on julkaistiin verkossa 24.10.: Marttilan mestaus ei ollut Suomen viimeinen