En tiedä, kumpi on ahdistavampaa, kaupunkiajo vai joukkoliikenne.
Olen saanut ajokorttini inssimiehen säälistä armon vuonna 1 994 Loimaalla. Jokainen vähänkään lähiseudun lähihistoriaa tunteva tietää, että Loimaalle tuli ensimmäiset liikennevalot vasta seuraavana vuonna suuren valojuhlan saattelemana. Se tarkoittaa, että liikennevaloissa ajamista piti tuolloin käydä kerran pari harjoittelemassa maakunnan metropolissa Turussa.
Ei sillä, vaikka ajoharjoitteluvaiheessa tutustuminen liikennevaloihin jäi jokseenkin vaiheeseen, olen kyllä niiden kanssa ihan hyvin juttuun tullut. Mutta siellä missä liikennevaloja on enemmän kuin yhdet, on melkoisella todennäköisyydellä myös kaistoja useampi kuin yksi. Ja kaistojen vaihtaminen varsinkin ruuhka-aikaan on kohtuullisen ahdistavaa. Johtunee siitä, etten ole käynyt autokoulua Mosambikissa. Hiljakkoin nimittäin todistin tilannetta, jossa pikkuisen toisenlaisen ajokulttuurin omaksunut henkilö ”sujuvasti” kääntyi liikennevaloissa vasemmanpuoleisimmalta kaistalta oikealle. Ei olisi meikäläiseltä onnistunut.
Vaikka reittinsä suunnittelisi kuinka hyvin ennakkoon, kaupungeissa on aina jokin katu- tai muu työmaa pahaa-aavistamatonta autoilijaa väijymässä. Maaseudun maanteiden monttuja sentään oppii väistämään, mutta harvakseltaan kaupungissa ajelevana olen heti pulassa, kun suunniteltu reitti onkin tukossa. Etenkin kun en ole saanut syntymälahjana minkäänlaista suuntavaistoa, vaan onnistun eksymään ihan tutussakin maastossa. Koska kaupunkiajo tuntuukin niin epämiellyttävältä, olen viime aikoina pyrkinyt tutustumaan joukkoliikenteeseen. Mutta omat ongelmansa on siinäkin.
YKSITYISAUTOILUUN tottuneena alan hyperventiloida heti, kun täytyy alkaa noudattaa aikatauluja. Huolta ei olisi, jos asuisi alueella, jossa vuoroja kulkee kymmenen minuutin välein. Mutta kun vuoroja kulkee vain muutama päivässä, on paras olla oikeaan aikaan pysäkillä. Kunpa vain ne bussitkin sitten olisivat, vaan kun eivät ole.
Aikataulun lisäksi julkisessa liikenteessä ahdistaa yleiset käytössäännöt. Kyllä minä jollain tapaa käyttäytyä osaan, mutta joukkoliikenteen kirjoittamattomat säännöt aiheuttavat päänvaivaa. Kuten että jos istuu ihan etupenkissä, pitääkö todella poistua bussista takaovesta, vaikka käytävällä seisoisi porukkaa. Enkä vielä ole edes maininnut kaikkein ahdistavinta asiaa. Kun astun bussiin, toivon totisesti, että siellä olisi vielä vapaita paikkoja eikä tarvitsisi tunkea kenenkään tuntemattoman viereen.
toimittaja (opintovapaalla)
Marika Timonen
maika.timonen@gmail.com