Mielikuvitusolentojen kohtaamisesta

0

Pidän kovasti ihmisten ja muiden eläinten tapaamisesta – sekä tuttujen että entuudestaan tuntemattomien.

Silti voi aivan uuden henkilön tapaaminen olla vähän latautunut ja jännittäväkin, etenkin kun tapaaminen on järjestetty. Äskettäin minulla oli juuri tällainen tapaaminen.

Ihmisiin tutustuu vain tutustumalla, mutta se miten tutustuminen kehittyy, riippuu myös perimässä olevien, synnynnäisten ja suhteellisen muuttumattomien piirteiden vahvuudesta: onko ihminen avoin vai sulkeutunut, nopeasti reagoiva vai väistävä, joustava vai onko tilanteenmukainen toiminta vaikeaa. Onko herkästi naurava vai ei. Onko perusasenne optimistinen vai pessimistinen.

Kuka on henkilö, jonka tapaa aivan ensimmäisen kerran? Hän on mielikuvitusolento: se, mitä tiedän hänestä, on pitkälti mielikuvieni tuotetta. Vasta ajan myötä saan tietää, millainen hän on. Vaan eipä se toinenkaan vielä tiedä minusta enempää.

Hyvä lähtökohta on hyväksyä itsensä ja olla sinut itsensä kanssa. Olen aikuinen ja sen puolen on oltava kunnossa. Ellei ole, aikuisen on osattava tehdä asialle jotain.

Tutustumisessa on joitain yleispäteviä ohjeita. Kaunis ja huomaavainen käytös on hyvä alku. Ensi tapaamisella keskity siihen toiseen, älä itseesi. Ole kiinnostunut hänestä, etenkin jos hän kiinnostaa sinua. Kunnioita toisen tunteita ja tunnetilaa, ja hänen ruumistaan ja olemustaan.

Hyvä. Sitten mennään.

Matkustin ennalta sovittuun tapaamiseen, jota odotin kovasti. Minulla oli harkittuja viemisiä. Pukeuduin lempiväreihini, ostin kukkiakin.

Pidin hänestä heti. Hän oli hurmaava ja kohtaamisemme oli intensiivinen. Paljon puhuttavaa ei ollut, mutta silti välillemme syntyi heti erityinen yhteys, kuten toisinaan tapahtuu. Ensitapaaminen sujui hyvin ja sovimme, että kohta näemme uudestaan.

On tapaamisia, joihin pätee vain yksi asia. Hän, tämä uusi henkilö elämässäni, ei voi kuvitellakaan, miten paljon rakastan häntä ja tulen aina rakastamaan, oli mitä tahansa. Annoin hänelle lahjaksi kirjan, jota luin hänen isälleen (Knutsson: Atte Ankka ja hänen ystävänsä, 1951. Tammen kultaiset kirjat n:o 4) ja laitoin hänen päähänsä isänsä 32 vuotta sitten saaman silkkilangasta neulotun ohuen myssyn.

Olen nyt sitten isoäiti.

toimittaja
Taina Saarinen
toimitus@avl.fi