ORIPÄÄ. Torinossa, Sardinian kuningaskunnassa, nykyisen Italian pohjoisosassa, nousi vuonna 1783 hevosvaunuun Angela Bassi kahden lapsensa kanssa: ”Andiamo a Stoccolma!”.
Kulttuurista ja arkkitehtuurista kiinnostunut kuningas Kustaa III oli siellä päin reissatessaan nähnyt perheen ihanan balettitanssijatyttären Giovannan estradilla ja houkutteli tämän Tukholman Kuninkaalliseen balettiin, jonka oli jokin aika sitten perustanut. Perhe ei empinyt. Mukana matkusti pikkuveli, 11-vuotias Carlo.
Neito oli menestys, jonka ympärillä kuumotti ”Bassi-kuume”. Carlo aloitti työssäoppijana hovissa 11-vuotiaana, tarkoituksena pätevöityä hovipojaksi. Vuoden kuluttua hän oli jo arkkitehtuurin opiskelija Kuninkaallisessa taideakatemiassa.
Piirtävä kirkkoherra
Kun Torinossa pakattiin matka-arkkuja, maalasi Antti Sjöblom Oripään vanhan kirkon saarnatuolia varmoin vedoin valkoiseksi ja harmaaksi. Vuonna 1668 valmistunut kirkko oli remontoinnin ansiosta hyväkuntoinen toisin kuin monet alueen muista kirkoista, mutta kirkkoherra Sundvall mieli uutta. ”Kivikirkko on vihdoin saatava aikaan!”, hän kirjoitti vuonna 1814. Ruotsissa oli vallalla ajatus, että puu loppuu ja kivirakentaminen on tulevaisuuden ala.
Toive oli turha. Kirkon kassa oli heikko ja muurauskalkkikin oli tuotava etäältä. Kivihommatkaan eivät olleet jokamiehen perustaitoja kuten hirsirakentaminen oli. Puun loppumiseen ei lahden tällä puolen uskottu. Päädyttiin puuhun.
Upseerin koulutukseen kuului piirustustaito, mutta se taito oli Oripään kirkkoherrallakin. Seurakuntalaiset pyysivät häntä piirtämään kirkon. Säästyisi sekin palkkio.
Kirkkoherra suostui.
Bassi ja Ruotsi hävisi
Suomen Turkuun oli vuonna 1802 saapunut arkkitehdin uralla edennyt Carlo Bassi kuninkaallista julkista kivirakennusbuumia valvomaan. Bassin johdolla siirryttiin uusklassismiin, kuninkaan suosimaan antiikkimaiseen linjakkaaseen eli kustavilaisen tyyliin. Hänen jälkensä näkyy edelleen jokiranta-alueen kivitaloissa.
Mutta kun Venäjä valloitti ja valta vaihtui, alettiin suosia venäläis- eli keisarityylin uusklassismia, empireä, piirtävää Carl Ludvig Engeliä ja Bassin arkkitehdinura kitkaantui.
Bassi kuitenkin valittiin rakennusvalvontaviraston johtajaksi allekirjoittamaan ja hyväksymään piirustuksia. Ja niin kävi, että Carlo Bassi tarkisti Oripään kirkkoherran piirustukset, stilisoi ja allekirjoitti. Mikä viiva on sitten Sundvallin, mikä Bassin, sitä ei saa selvitettyä.
Kirkosta tuli yksinkertainen, pelkistetty, ja jos ei uusklassinen, niin sen ideaan istuva, aikansa maalaisarkkiehtuurin mukainen kirkko. Sisämaali on vaihtunut, mutta puisissa penkeissä, seinissä ja puisessa katossa on talonpoikainen väritys.
Bassi tympääntyi virkamiehen uraan, keräsi kamppeensa ja hankki lopulta leipänsä suunnittelemalla kirkkoja – ja paljon. Oripään kirkko valmistui 1833.
Kuntalaisilla oli kirkonkunnostus- ja rakennuspakko, Oripäässäkin urakka oli ankara. Työvelvoite teki ikävän loven omaan talouteen, joten kaikkea julkista rakentamista vastustettiin. Jos ei pystynyt töihin tai jos lusmuili, sai sakkoa yhden taalerin per päivä.
Kirkkoherra jakoi harkintansa mukaan rakennustarvikehankinnat, eikä niitä kipaistu kaupasta. Torpparien olisi tuotava 50 kattopaanua per mies ja heidän isäntiensä loput. Tosin torpparit nekin tekivät.
Silmälläpitoa
Seurakuntamestari Antti Palomäki sanoo, että hänestä tuntuu, että alttaritaulun Jeesus katsoo kohti, oli missä kohdassa kirkkoa tahansa.
Alttaritaulu onkin hyvin tuijottava, sen keskipiste on silmät. Maalauksen hahmoilla on palava katse ja ilmeet ovat hurjat. Jeesuksen tiukka ilme muistuttaa Tukholman metron, tuon 90 aseman laajuisen taidenäyttelyn, eräiltä rullaportailta löytyvää Kristus Pantokrator -mosaiikkia.
Maalaus on Emil Rautalan vuodelta 1929. Pitäjän oman pojan, Ville Syrjämän upeaa, kubistisvaikutteista ehdotusta alttaritauluksi ei hyväksytty, mutta sen luonnosmaalaus on esillä seurakuntatalolla.
Kirkkoa on remontoitu ja maalattu, mutta kynttilänvalossa toimittiin vuoteen 1956 saakka. Eläköitynyt seurakuntamestari Jorma Mäkelä kertoo, että kirkkoherra Petter Johan
Syrjämä ei hyväksynyt sähköä kirkkoon.
–Kirkkoherra oli sitä mieltä, että kirkkoon kuuluu kynttilänvalo, koska oli aina ollut niin. Sähköt vedettiin vasta hänen kuoltuaan, Mäkelä kertoo.
Oripään kirkko Yläneentie 21, 32500 Oripää
Puinen väki
Oripään kirkon vintillä on säilynyt seitsemän 1500–1600-luvulla, roomalaiskatolisella ajalla, edelliseen kirkkoon hankittua puista, puolimetristä veistosta.
Keskeinen osa kirkon sisustusta olivat Naantaliin luostarin tuonut Pyhä Birgitta, Pyhä Anna eli Jeesuksen mummi, taudeilta suojaava Margareeta, kirjojen ja kirjastojen suojelija Laurentius ja prinsessaa lohikäärmeeltä pelastava Yrjö sekä Henrik, jota tunnetumpi on toinen taruhahmo, hänet hengiltä ottanut Lalli ja monet muut.
Niin puuesineistöä kuin puisia kirkkojakin on Suomessa tuhoutunut tulipaloissa ja 1700-luvun alkupuolella Isonvihan aikana venäläiset miehittäjät veivät ja hävittivät mitä eteen tuli.
Parhaillaan Oripään veistokset ovat restauroitavina.
Lähteitä:
Heikkilä, Tuomas & Liisa Suvikumpu: Pyhimyksiä ja paanukattoja. Kulttuuriretkiä Suomen kirkkoihin. Kirjapaja 2009.
Härö, Merja & Eeva Maija Viljo: Kirkkotila vanhoissa suomalaisissa puukirkoissa. TaHiTi 1/2024.
Riska, Tove: Pöytyän ja Oripään kirkot. Suomen kirkot. Museovirasto 1982.
Sinisalo, Antero: Julkisen rakentamisen aika. Suomen kulttuurihistoria II. WS 1980.
Ylönen, Aulikki: Pöytyän, Yläneen ja Oripään historia vuoteen 1965. Pöytyän, Yläneen ja Oripään historiatoimikunta 1969.
Örmä, Simo: Carlo Bassi. Biografiskt lexikon för Finland. www. blf.fi
Auranmaan Viikkolehden juttusarjassa vieraillaan Auranmaan alueen kirkoissa ja ihmetellään mielenkiintoista esineistöä ja menneisyyttä.
Lue kirkkosarjassa aiemmin ilmestyneet jutut:
Marttilan kirkon puukrusifiksi kuvaa rajun väkivallan jäljet