Auran kävelytesti tarjosi mielenkiintoista tietoa yleiskunnosta

0
Johanna Asukas mittasi aikaa sekä huuteli tsemppiä ja väliaikatietoja, kun Katja Tuohimaa ja Jenni Jusi suorittivat kävelytestiään. Kuva: Tuomas Honkasalo

AURA. Osuuspankin talon takana, Sisupuiston edessä oleva parkkipaikka oli maanantai-iltana tyhjennetty autoista ja varustettu neljällä sinkkiämpärillä. Sinkkiämpäreiden välinen etäisyys, 30 metriä, oli tarkkaan mitattu asvalttiin. Kolmen metrin välein piirretyt viivat toivat tärkeää dataa kävelytarkkailijoille. Kaksi kävelijää vipelsi täyttä vauhtia ämpärien välissä. Mistähän tässä oikein oli kysymys?

–Lions Club Aura/Sisu on sitoutunut osallistumaan kansanterveystalkoisiin ja käynnissä on parhaillaan valtakunnallinen liikuntateemaviikko. Järjestimme toukokuussa ensimmäisen kävelytestin ja tämä on nyt toinen. Tarkoituksenamme on jatkaa testien pitämistä säännöllisesti, jotta ihmisten olisi helppo tulla helpolla tavalla mittaamaan kuntonsa tilaa, kertoi leijonien tiedotusvastaava Kristiina Oras-Wallin .

Kävelytestissä testattavat istuvat ensin rauhassa paikallaan 10 minuuttia, jonka jälkeen mitataan heidän verenpaineensa.

–Paineen mittaus ennen ja jälkeen tehdään ihan vain turvallisuussyistä. Jos lepotilassa syke tai verenpaine on jollain tavalla epänormaali, ei testiä tällaiselle henkilölle tehdä, kertoi testin tieteellisestä puolesta ja suunnittelusta vastannut fysioterapeutti Johanna Asukas , leijona itsekin.

–Kävelijät kävelevät testissä kuusi minuuttia ja pyrkivät etenemään siinä ajassa mahdollisimman pitkälle. Tuloksen tasoon vaikuttavat monet tekijät. Laskukaavaan syötetään pituus, paino, sukupuoli ja ikä. Siitä syntyy sitten tulos, jota verrataan verrokkitietoon. Sen perusteella voidaan arvioida henkilön kuntotaso, Asukas selvensi testin luonnetta.

Voimakkaasti yleistäen voitaisiin todeta, että hyväkuntoisen, keski-ikäisen ihmisen tulisi pystyä kävelemään noin 600 metriä kuudessa minuutissa. Se tarkoittaa käytännössä sata metriä minuutissa. Ikä tietenkin pienentää tulostavoitetta ja nuoruus puolestaan nostaa sitä. Sukupuoli vaikuttaa naisilla alentavasti ja miehillä nostavasti tulostavoitteeseen. Henkilön pituus vaikuttaa myös kävelyn tahtiin, sillä pidemmillä kintuilla pötkii reippaammin eteenpäin.

Kävelytestin osallistujat ottivat mielenkiinnolla vastaan tietoja omasta kunnostaan.

–Aina kun tällaisia juttuja järjestetään, tulen mielelläni paikalle. Arkiliikuntana harrastan koiralenkkiä, pilatesta ja ashahia, kertoi Katja Tuohimaa .

Jenni Jusi oli tullut paikalle myös mielenkiinnosta omaa kuntoaan kohtaan.

–Olihan tässä vähän haastettakin. En yhtään tiennyt, mikä olisi tämän ikäisen tulostavoite. Vedin vaan täysillä. Tulos oli 745 metriä. Minulle kerrottiin, että tulos oli tosi hyvä, Jusi iloitsi tiedosta.

Tuohimaankin tulos ylitti kirkkaasti hyvän kunnon viitearvot. Molemmat naiset vannoivat haluaan tulla jatkamaan testaamista seuraavalla kerralla.

–Jos nyt ei tule mitään rankkasadetta, niin varmasti tulen paikalle, Tuohimaa naurahti.

Tuomas Honkasalo

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän