Lyhyen kolumnin kirjoittaminen on taitolaji, jossa pitäisi sanoa jotain, mutta ei kuitenkaan ehdi sanoa juuri mitään, kun merkkimäärä onkin jo täynnä. Utuista maalailua tai suloista kuvailua ei ehdi harrastaa, kun pitääkin kirjoittaa jo naseva päätösvirke. Se on myös nykyajan meininki, sillä ihmiset eivät tunnu enää jaksavan lukea edes uutisjuttuja. Facebook alkaa jäädä Instagramin jalkoihin, kun kuva painaa pahasti niskan päälle painissa tekstin kanssa.
Kaunis kuva voi koskettaa sielua, mutta sielukas teksti tekee sen jokaiselle persoonallisella tavalla. Taitava kirjoittaja kykenee maalailemaan mielen taulua valitsemalla juuri ne oikeat sanat ja kekseliään kuvailevat kielikuvat. Lukijan mieli tekee tekstin päälle vielä omat tulkintansa, jotka vaihtelevat lukijasta riippuen jonkin verran. Tämä yhdistelmä ei koskaan ole hakattavissa millään visuaalisella käyttöliittymällä. Mahtavan tekstin voima on kiistaton ja teksteillä on muutettu maailmaa sekä yksittäisiä mieliä jo vuosituhansia. Miksei sitten tulevaisuudessakin? Kaunis teksti parantaa sielun – ja tässä aina vaan kiireistyvässä maailmassa tätä voimavaraa ei saa unohtaa.
Tietotekstejä on tärkeää lukea kriittinen mieli hereillä, mutta kaunokirjallisuus ja runot antavat ihmiselle mahdollisuuden vain nauttia tekstistä. Kirjailijoita on todella moneen lähtöön. Moni hyvä tarinankuljettaja ei välttämättä ole kykenevä kuvailemaan keksimäänsä maailmaa kovin mielikuvituksellisesti. Itse olen suuri dekkarien ystävä ja olen joutunut toteamaan, että vaikka ajatus kirjan sisällöstä olisi hyvä, teksti voi olla menestyskirjoissakin hetkittäin tosi töksähtelevää. Paljon kirjoja myyneen Lars Keplerin tönkön ja liian väkivaltaisen tekstin jälkeen oli suorastaan nautinnollista palata uusimpaan Jo Nesbön teokseen, joka tuntui kuin olisi kirjalliseen kotiin tullut. Kekseliäät ja omaperäiset tavat kertoa asioita ovat saaneet minut useasti naurahtamaan ääneen, että totta muuten. Juuri noinhan tuo menee.
Äänikirjojen aiheuttama kirjavallankumous on pistänyt paperille painetut kirjat ahtaalle, mutta onneksi lukijoita vielä on. Katselin omaa BookBeat-tilastoani ja olen kuunnellut viime vuonna 62 kirjaa. Tänä vuonna on takana jo 40, joista Ken Folletin upeasti kudotut tuhatsivuiset eivät pääse tilastossa esille.
Ystäväni esittämä haaste lukea ihan itse on ollut mainio. Kolme paperikirjaa vasta takana, mutta tekeepä hyvää vain asettua kirjan kanssa lukumoodiin. Ei pysty tekemään mitään muuta samaan aikaan. Sitä mieli tarvitsee.
Tuomas Honkasalo
toimituksen avustaja
tuoveli@gmail.com