Kulttuurirallissa pitelee kiirettä

0

Tulevana sunnuntaina, Varsinais-Suomen museopäivänä, kulttuurin ystäviä hemmotellaan oikein kunnolla, kun Aurajoentien Kulttuuriralli pyörähtää käyntiin. Innokkaimmat voivat aloittaa rallin jo perjantai-iltana Riihikosken seurakuntatalon pihalla pidettävillä etkoilla tai lauantai-iltana, jolloin Auran Eräkurkien Partiohotelli avaa ovensa. Sunnuntaina voi jatkaa vaikka Liedon Vilkkimäen kahvimuseoon, Neulonnan SM-kisoihin Pöytyän seurakuntatalolle tai ihastelemaan Villa Villen italialaista arkkitehtuuria Oripäähän.

Aurajoentie.fi-osoitteesta löytyvälle Kulttuurirallin kartalle on merkitty peräti 34 kohdetta. Joukossa on useita helmiä, jotka ovat harvoin auki suurelle yleisölle. Varmaa on, ettei yhden päivän aikana ehdi vierailla läheskään kaikissa paikoissa. Jotain on pakko jättää tuleville vuosille ja vain toivoa, että ne ovat mukana jatkossakin.

Parasta kulttuurirallissa on, että se rohkaisee niin yksityishenkilöitä kuin järjestöjäkin esittelemään aarteitaan. Vaikkapa kotimuseon pitäminen avoinna jokaisena kesäviikonloppuna on iso ponnistus ja siksi vierailujen keskittäminen yhteen päivään on fiksu veto, josta hyötyvät kaikki. Yleisön päästäminen yksityiselle alueelle vaatii järjestelyjä, mutta toivottavasti mahdollisilla esittelijöillä riittää rohkeutta tarttua toimeen ja toivottavasti myös vieraat osaavat käyttäytyä luottamuksen arvoisesti.

Seuraavia kulttuuriralleja suunniteltaessa on hyvä muistaa määritelmä, jonka mukaan kulttuuri on opittujen tai opetettavien taitojen ja kykyjen summa. Niinpä meillä jokaisella on varmasti jokin avu, jota voimme halutessamme esitellä kulttuurin nimissä.