Aurassa rakennetaan täyssähköistä kirjastoautoa

0
Päästöttömiä joukkoliikenneratkaisuja kehittävän Jeti Industries Oy:n teknologiajohtaja Niko Anderssonin mukaan yrityksen tavoitteena on hyödyntää mahdollisimman paljon kotimaista osaamista ja kotimaisia materiaaleja. Lahteen lähtevän kirjastoauton sisustuksen suunnittelussa ja toteutuksessa Jeti Indusries on tehnyt yhteistyötä auralaisen Vaile Oy:n kanssa.

AURA. Suomen toinen täyssähköinen kirjastoauto on varusteltu Aurassa. Turkulainen sähköbusseja suunnitteleva Jeti Industries Oy ja auralainen tekninen suunnittelutoimista Vaile Oy yhdistivät voimansa toteuttaakseen Lahden kaupungille täyssähköisen kirjastoauton. Auto on parhaillaan valmistumassa ja se luovutetaan pian asiakkaalle.

Vaile Oy on muun muassa suunnitellut ja toteuttanut kirjastoautoon kirjahyllyjen rungot ja siirrettävät vaihtohyllyt. Auto tuli Auraan linja-autoksi varusteltuna ja ensimmäinen tehtävä olikin sisustuksen purkaminen. Tämän jälkeen Vaile Oy piirsi 3D-kuvat sisustuksesta ja ryhtyi rakentamaan sisustusta.

Suunnittelussa otettiin Vainion mukaan huomioon käyttäjien toiveet ja tilojen käytännöllisyys.

Kirjastoauton rakentaminen on Vaile Oy:lle uusi aluevaltaus. Vainio luonnehtii projektia haastavaksi mutta mielenkiintoiseksi.

–En tiedä, yllättikö tehtävän vaativuus, mutta paljon pieniä yksityiskohtia on ollut. Yksittäisten osien hankkimiseen on mennyt yllättävän paljon työtä, kun valmista katalogia ei ole, Vainio pohtii ja kertoo, että yritys on toteuttanut autoon muun muassa vessan, joka ei ole aivan yrityksen ydinosaamista.

Apuna auton rakentamisessa onkin ollut eri alojen alihankkijoita.

JETI INDUSTRIES on suunnitellut myös Suomen ensimmäisen, Turussa liikennöivän täyssähköisen kirjastoauton. Kummankin auton runko on rakennettu Kiinassa, jossa autoista ensimmäinen myös varusteltiin. Jeti Industriesin tavoitteena on lisätä tuotannon kotimaisuusastetta ja yhteistyö Vaile Oy:n kanssa on tässä yksi askel.

Yhteistyö on sujunut Jeti Industriesin teknologiajohtaja Niko Anderssonin mukaan mukavasti.

–Vaikka sähköbussit koostetaan Kiinassa, käytämme mahdollisuuksien mukaan suomalaisia materiaaleja ja kumppaneita, mikä nostaa kotimaisuusasteen jopa 65 prosenttiin, Andersson kertoo.

–Linja-autossa on käytetty muun muassa suomalaista vaneria ja teräsrunkorakenteita. Suomessa valmistettuja ovat esimerkiksi ajomoottori, johtosarjat, ohjauselektroniikka, sähkökeskukset sekä kattoluukut.

Autossa on myös kotimaisen Lyngsoe Systemsin älyhyllyjärjestelmät.

Kehitystyössä on Anderssonin mukaan hyödynnetty hänen sukunsa pitkäaikaista kokemusta linja-autoista. Yrityksellä on Turussa liikennöivän kirjastoauton lisäksi ollut testissä täyssähköinen linja-auto Helsingissä ja Itävallassa.

–Liikennöitsijät ovat pitäneet tuotteesta. Asiakkaat arvostavat, kun tuote on asiakasnäkökulmasta suunniteltu, Andersson sanoo ja kertoo kehitystyössä kiinnitetyn huomiota erityisesti korjattavuuteen ja huollettavuuteen.

Monet tuotekehittelyn innovaatioista ovat Anderssonin mukaan syntyneet käytännön ongelmien kautta. Sähköautomarkkinoita hallitsevat kiinalaiset tuotteet eivät hänen mukaansa täysin vastaa pohjoisten olosuhteiden aiheuttamia tarpeita. Esimerkkeinä Andersson mainitsee lämmityksen ja sähköjohtojärjestelmien laadun.

Jeti Industriesin tavoitteena on, että tulevaisuudessa täyssähköisiä linja-autoja valmistettaisiin EU-alueella tai jopa Suomessa.

–Ajoneuvoteollisuuden kuuma puheenaihe on, miten eurooppalaista ajoneuvovalmistusta pystyttäisiin suojelemaan. Euroopassa ei ole akkuteollisuutta, mikä on suurin syy siihen, miksi valmistus on karannut Kiinaan, Andersson sanoo.


Vaile Oy

Perustettu 2019

Suunnittelee ja valmistaa metallista koneita ja kalustoa eri aloille

Osti puolitoista vuotta sitten Aura Pipe Oy:n liiketoiminnan

Työllistää yrittäjä Veikko Vainion lisäksi tällä hetkellä 2–3 alihankkijaa