Jani Grönlund, vko 34: ”Puunveistossa leikittelee taitojensa äärirajoilla”

0
Moottorisahaveistäjä Jani Grönlund kokee olevansa osa ikivanhaa suomalaista käsityöperinteen jatkumoa.

Nimi, ikä, kotipaikka, työ?
Jani Grönlund, 27, Pöytyä, yrittäjä.

Mikä sai sinut viimeksi ilahtumaan?
Se, että koira ei haukkunut toimittajalle vaan oli kiltisti.

Mitä harrastat ja mikä siinä viehättää?
Tämä puunveisto on harrastustyö. Siinä näkee kättensä jäljen ja leikittelee taitojensa äärirajoilla puskien niitä koko ajan eteenpäin.

Jos saisit kolme toivomusta, mitä toivoisit?
Terveyttä itselle ja läheisille, vapautta päättää omista asioista ja että koira ei levittelisi kalikoita pihalle niin innokkaasti tai ainakin oppisi siivoamaan ne ennen ruohonleikkuuta.

Kenelle lähettäisit terveisiä ja minkälaisia?
Yläkertaan toiveen, että kaikki menisi hyvin.

Mikä on parasta kotikunnassasi?
Miljöö. Pystyn allekirjoittamaan mainossloganin, että täällä on tilaa olla vapaa. Täällä luonto ja Aurajoen varren muinaishistoria ovat lähellä.

Kenelle tai mille taholle lahjoittaisit 500 euroa?
Olisi itsekästä lahjoittaa itselle, mutta meillä on vielä häämatka tekemättä.

Mikä on lempielokuvasi/ kappaleesi/ urheiluseurasi/ kirjasi (jokin näistä) ja miksi?
Kuuntelen paljon äänikirjoja ja tällä hetkellä kuuntelen toista kertaa Kalevalaa. Jos ymmärtää yhtään sitä kokonaisuutta, siitä saa paljon irti ja lukiessa ollaan sielunmatkalla. Kalevala on kulttuurisesti opettavainen kokonaisuus, jossa on eri ulottuvuuksia.

Edellinen viikon henkilö halusi kysyä sinulta: Miten pystyisit kehittämään itse kotikuntasi nuorille toimintaa?
Voisin alkaa järjestää vuolukursseja tai perinteisiä käsityökursseja.

Mitä kysyisit seuraavalta Viikon henkilöltä?
Mikä pysäytti sinut viimeksi?