MARTTILA. Marttilan kirkon yläkerrassa on pieni museo, niin pieni, että sinne mahtuu vain muutama vierailija kerrallaan.
Museossa on keskiaikaisten puuveistosten rinnalla kokoelma kirjoja vitriiniksi muokatussa ruskeassa puukaapissa. Kirjat ovat Marttilan emäseurakunnan vuonna 1860 perustetusta lainakirjastosta. Kaapin sisältöön ei pääse käsiksi, mutta näytteen siitä saa marttilalaisen Seppo Laineen vuosia sitten kirjaston poistomyynnistä ostamasta kahdesta kirjasta. Ne kirjat ovat ensimmäisestä kirjastosta, joka oli kunnankirjaston alku.
(jatkuu kuvan jälkeen)
Kirjastonhoitajan tehtävät
Laineen kirjojen etukannen sisäpuolelle on kirjoitettu aidolla mustekynällä ja kauniilla käsialalla laina-aika, joka on toisessa kolme, toisessa neljä viikkoa, ja että teos kuuluu Marttilan emäseurakunnan lainakirjaston kokoelmaan. Kirjoittaja on ensimmäinen kirjastonhoitaja Kristian Kaven.
Teksti on kummassakin fraktuurakirjasinta, joka on tuttu Sisu-pastillista ja Turun Sanomista. Niteet ovat säilyneet melko moitteetta materiaalin, lumppupaperin, ansiosta. Se ei hiirille kelpaa. Selät ovat nahkaa.
Kirjastonhoitaja Kavenilla oli kiertokoulun opettajana monia tehtävään sopivia taitoja. Hän oli luku- ja kirjoitustaitoinen ja osasi pitää lainaus- ja palautustilastoja, joista velvoitettiin huolehtimaan ”edesvastauksen uhalla”. Hänen tuli myös laatia ehdotukset kirjahankinnoista perustetulle kirjaston johtokunnalle. Alkuun tehtävä oli sivutoiminen ja käytännössä vapaaehtoistyötä.
Sanomia ja uskonnollista
Teoksista toinen on Suomen lähetys-sanomien sidottu vuosikerta 1860, pieni, Aku Ankan taskukirjan kokoinen. Yksittäiset numerotkin ovat muutaman sivun paksuisia kuten sanomalehdet olivat. Kirjastonhoitaja Kaven on luetteloinut vuosikerran numerolle 117. Lähetyssanomat ilmestyy edelleen ja on vanhin katkotta ilmestynyt lehti Suomessa. Lehden perusti Gustaf Dahlberg, joka sai sille hyvän seurakuntalevikin samalla perustamansa järjestön, Suomen lähetysseuran kautta.
Toinen, numerolla 222, on Turussa Frenckellin kirjapainossa vuonna 1854 painettu ”Pyhän apostolin Paavalin Galateaan lähetetyn epistolan selitys”. Esipuhe on 100 vuoden takaa Daniel Jusleniuksen, joka kirjoittaa kuin aikamme kustantamojen markkinointiosastot: ”Nykyinen kirja pidetään Lutheruksen kirjoista yhtenä parhaimmista”.
Epistolan selityksen on koonnut sama Gustaf Dahlberg, mutta teksti on Martin Lutherin, vuodelta 1535.
Sotauutiset innostivat lukemaan
Lukutaito oli yleistymässä vauhdikkaasti myös Auranmaalla, kun pitäjänkirjastojen läpimurto tapahtui 1850-60-luvuilla ja Marttilankin kirjasto perustettiin, ”kansan valaistukseksi ja hyödyksi ja on tarjona jokaiselle seurakunnan asukkaalle”. Viikkoa myöhemmin perustettiin kirjasto Karinaisiin.
Kirkko oli alkanut vuonna 1848 järjestää ensimmäisen vaiheen kansanopetusta – lukutaitoa ja kirjoittamisen alkeita kiertokoulussa ja lukukinkereillä. Enemmän kansan lukuhaluja ja lukutaitoa lisäsi käyty Krimin sota, josta uutisoitiin vilkkaasti ja joka nosti lehtien levikkiä. Tiedonhalu oli kova.
Itse arkkipiispa puhui tarkastusmatkoilla kiertäessään lukutaidon edistämisen puolesta ja kirjastojen perustamisesta, eikä auktoriteettia vastustettu.
Lukutaito lisäsi lukemisen tarvetta ja innosti tuottamaan suomenkielistä kirjallisuutta. Papit tajusivat nopeasti, että on oltava myös muuta kuin uskonnollista kirjallisuutta. Tarvittiin kepeitä tarinoita ja tietoa eri aloilta. Hidasteena oli 10 vuotta kestänyt vuoden 1850 sensuuri- eli kieliasetus, joka kielsi suomenkielisen kaunokirjallisuuden painamisen. Sallittua oli vain uskonnollinen ja talousvalituskirjallisuus. Vei aikansa ennen kuin alkoi olla painettavaa.
Hopeakopeekan lainat
Kirjaston rahoituksessa luotettiin kansan laajojen piirien tukeen. Varat kirjojen hankintaan ja hoitamiseen koottiin kinkerimaksulla, joka oli Marttilassa kolme hopeakopeekkaa per kävijä. Mutta toisaalta – ellei maksanut, ei saanut lukemista. Kirjauteliaisuus kantoi.
Kirjastot olivat uuden sukupolven suuri tavoite ja osa ”suomalaisuuden” muotoilua. Piti osata lukea ja hankkia tietoja itse. Maaseutukirjastojen käynnistäjiksi ohjattiin nuoria apupappeja ja kappalaisia, joihin tarttui kaupunkien ylioppilaitten kirjastoinnostus. Marttilassa intomielenä oli kappalainen, maisteri Kaarle Leidenius, jolle ankarana tunnettu kirkkoherra Elmgren antoi suopeasti luvan käynnistystoimiin.
(jatkuu kuvan jälkeen)
Tuli vei, aika edisti
Marttilan kirjasto eli kirjakaappi sijoitettiin vuosikymmenien mittaan eri paikkoihin, yleensä kirjastonhoitajan kotiin. Kokoelma karttui ja lainaukset lisääntyivät. Pahastikin kävi. Alkuvuosien kirjanpito ja yli 50 nahkaselkiin sidottavaksi tuotua kirjaa tuhoutui nahkuri Rinteen talon tulipalossa vuonna 1924.
Marttilan kirjasto ja sen toista sataa kirjaa siirtyi kunnan vastuulle 1900-luvun alussa. Vuonna 1924 kirjoja oli vasta 420, mutta kirjasto kasvoi. Tuli laki valtionavusta ja se mahdollisti kirjastonhoitajalle maksettavan pienen palkan. Siihen asti hän sai mitä seurakunnan joulukolehdista hänelle kertyi.
Lähteet :
Suomen yleisten kirjastojen historia. Toim. Ilkka Mäkinen. 2009
Sylvester – pakinoita ja paikallishistoriaa. 1997
Suomen lähetys-sanomat (1859–)
Sanoma- ja aikakauslehtien lukijat olivat perillä hyvinkin laajasti myös muusta kuin oman pitäjän asioista. Suomen lähetyssanomat sisälsi yhtä paljon kristillistä kuin yhteiskunnallista asiaa sekä runsaasti tietoa maailman ilmiöistä ja kulttuureista.
Esimerkiksi numerossa kuusi on tyypillinen artikkeli kristillisuuden levittämisestä Grönlannissa. Artikkeli kertoo vuonna 1000 Islannista Grönlantiin matkanneesta Erik Rödestä (Erik Punainen) ja että Grönlannissa syödään merikoiraa, peuraa, kalaa ja vesilinnun lihaa (”puolimätien merikoirien liha oikein herkkua siellä”). Mukana on näyte inuiittikielestä.
Suomen lähetys-sanomat on vanhin yhtäjaksoisesti ilmestynyt aikakauslehtemme. Ensimmäinen numero ilmestyi vuonna 1859 eli se tilattiin heti Marttilan kirjastoon. Ensimmäisen valokuvansa lehti julkaisi vuonna 1862 ja se kuva esitti – Uuden-Guinean asukasta.
