KOSKI. Neuvostoliitto rynni suurhyökkäyksessä kovaa kyytiä läpi Karjan kannaksen noin 80 vuotta sitten. Se tarkoitti Karjalan evakoille jo toista lähtöä kotimaisemista lyhyen ajan sisään. Osa oli jo ehtinyt kotiutua takaisin ja saaneet kotinsakin korjatuksi tai uutta rakennetuksi. Myös entisestä Heinjoen kunnasta lähti tuhansittain ihmisiä evakkoon ja niin ollen he saivat evakon leiman tai siunauksen osakseen loppuelämäkseen.
– Minä olen aina korostanut olevani evakko ja olen ollut ylpeä siitä. Evakot myös tuntevat tiettyä yhteenkuuluvuutta. Aikanaan pomoni jäi eläkkeelle ja totesi, että mikäs meillä evakoilla on ollut täällä töitä tehdessä. Evakkona oleminen oli ainakin meille ylpeyden aihe, kertoi 90-vuotias Liisi Teivonen Kosken Nuortentuvalla viime sunnuntaina.
Koskella järjestettiin Heinjoelta lähteneiden evakoiden muistelujuhla, 80 vuotta evakkoon lähdöstä. Paikalle oli saatu vielä kymmenkunta alun perin heinjokelaista evakkoa sekä heitä majoittaneiden perheiden lapsia.
Nuortentuvalla nähtiin paljon kansallispukuja ja ihmisiä ympäri Lounais-Suomea. Heinjoki-säätiön suojeluksessa järjestetty tapahtuma järjestetään tavallisesti muualla, mutta juhlavuoden kunniaksi tapahtuma haluttiin Koskelle.
– Koskelle ja Marttilaan tuli yhteensä melkein 2 000 evakkoa. Parin viikon jalan, polkupyörällä tai hevosella kuljettu matka johdatti evakot Kouvolassa junaan ja sieltä he saapuivat Mellilän ja Kyrön rautatieasemille. Lopullinen evakuointisuunnitelma saatiin käyttöön kesällä 1945, jolloin Koskelta lähti moni muun muassa Lohjalle, Lopelle, Sammattiin ja Karkkilaan. Osa jäi kuitenkin Koskelle, kertoi Päivi Paija Heinjoki-juhlan järjestelytoimikunnasta.
Nykyään vihtiläinen Raimo Mustonen oli viisivuotias, kun evakuointikäsky kävi. Viipuria oli pommitettu yöllä rankasti.
– Ei se tuntunut raskaalta. Lapsen näkökulmasta se vaikutti jonkinlaiselta seikkailulta, Mustonen totesi juhla-aulassa.
– Ihan samanlaiselta minusta tuntui, mutta aikuisista pystyi aistimaan jännityksen, Liisi Teivonen lisäsi. Nykyään lohjalainen Teivonen lähti toiselle evakkoreissulle ollessaan kymmenenvuotias.
– Minut laitettiin tätini kanssa Poriin ja olin siellä ainakin pari viikkoa. Minulla ei ollut mitään tietoa, missä perheeni oli, mutta sitten äiti haki minut Koskelle, Teivonen kertoi.
Puhe kääntyy muistoista nykypäivään. Suomeen tulleet ukrainalaiset ovat tuoneet evakoille mieleen oman matkan lapsuudesta nykypäivään.
– Tässä on isona erona tietenkin se, että Ukrainasta on tullut ihmisiä tipottain. Karjalasta lähdettiin valtavana massana ja sitä massaa oli aika vaikea sijoittaa, Teivonen vertaili.
– Itse muistelen, että minua ei koskaan kiusattu evakokkona. Pääsin hyvin kaveriksi paikallisten kanssa, Mustonen muisteli.
Tuomas Honkasalo