Myönnän, että tietoni rupikonnasta perustuu vuonna 1908 ilmestyneeseen britin Kenneth Grahamen romaaniin Kaislikossa suhisee ja sen yhden päähenkilön, Rupikonnan, toimintaan ja edesottamuksiin.
Olin siis yhtä ilahtunut kuin kauhistunutkin tavatessani pienessä kasvihuoneessani asuvan rupikonnan. Hän istui kolmipaikkaisessa tomaatinkasvatussäkissä, ja katseemme kohtasivat – rupikonnan silmän liikkeet näkyvät selvästi – kun olin eräänä iltana antamassa taimille sadevettä. Konna katseli minua tarkkaavaisesti.
Tontilla en muista rupikonnaa aikaisemmin tavatun, joten hänen asettumisensa taloksi on oikein oivallista.
Konna on kaivanut tomaattisäkkiin mukavan kuopan, kuin lepotuolin, ja pussin reiän reuna toimii miellyttävästi varjostavana katoksena. Epäuskoisesta yllättyneisyydestä toivuttuani nostin pientä katosta varovasti. Ajattelin katsoa ihan vain varmuuden vuoksi – että jos kodikkaiksi järjestetyissä oloissa sattuisi olemaan myös se tuttu ruskea, hyvälaatuisesta villakankaasta räätälin ompelema viistokauluksinen pidempi takki, lentäjänlasit ja hyvin istuva lentäjänlakki tahi laadukas olkihattu lämpimien kesäpäivien eväsretkien varalta, punavalkoraitainen pellavakankainen takki sekä valkoinen kauluspaita sinisine pilkkukuvioisine solmukkeineen.
Grahamen kuvailema Konna on, vaikka mitä mainioin hahmo, myös melko rasittava, ei vähiten kohtuuttomiin mittoihin yltävän moottori-innostuksensa takia.
Kuten nyt automobiililla ajelu. Heti ensi kertaa rattiin päästyään Konna hurjastelee päättömästi, samoin käy moottoripyörällä. Lentokoneen nähtyään unohtuu kaikki muu: Konna loikkaa ohjaamoon piittaamatta mekaanikon varoituksista (konetta ei ole tankattu, polttoainetta on niukasti). Aina rysähtelee.
Konna joutuu kiipeliin kerta toisensa jälkeen. Hän romuttaa kulkuneuvoja ja murskaa omaisuutta, raajoja kipsataan ja hän joutuu vankilaan pöyristyttävien liikennerikkomusten takia, missä hän parkuu ja lupaa, että moottorit jäävät, mikä unohtuu heti kun hän pääsee vapaalle räpylälle.
Laitoin Konnalle kasvihuoneeseen posliinisen, ruusukuvioisen ammeen. Täytän Arabian vanhan keittolautasen raikkaalla vedellä joka ilta. Aamuisin vedessä on multaa ja Konnalla puhtaat varpaat öisten, toistaiseksi rauhallisilta vaikuttavien retkien jälkeen.
Varmuuden vuoksi laitan kuitenkin automobiilini yöksi talliin, oven visusti lukkoon.
toimittaja
Taina Saarinen
taina.saarinen@avl.fi