Yläneläisten kuntosalitoive kävi toteen – Uusissa tiloissa on valoa ja väljyyttä

0
Yläneen uuden kuntosalin käyttäjiä ja salin muuttotalkoisiin osallistuneita kiriläisiä kokoontui torstaina ryhmäkuvaan.
Yläneen uuden kuntosalin käyttäjiä ja salin muuttotalkoisiin osallistuneita kiriläisiä kokoontui torstaina ryhmäkuvaan.

PÖYTYÄ / Yläne. Ohjattua kuntosalitoimintaa vetävä personal trainer Anna-Kaarina ”Ansku” Pihajoki on kuullut useammankin yläneläisen lupaavan, että kuntosaliharrastus alkaa uuden salin valmistuessa ja nyt hän toivoo lupausten käyvän toteen.

Pihajoki sanoo ymmärtävänsä vanhat pidäkkeet, sillä Pentin kaupan tiloissa kuntosali oli kahdessa kerroksessa, mikä vaikeutti etenkin ryhmien toimintaa.

Tärkeänä Pihajoki pitää myös sitä, että entiseen esikoulukiinteistöön remontoiduissa tiloissa, Yläneen paloaseman vieressä on hyvä ilmanvaihto ja raikas sisäilma. Kaiken lisäksi tila on esteetön.

Muutto talkoovoimin

Kirin väki pääsi muuttotalkoisiin ja asentamaan laitteita uusiin tiloihin viime viikolla. Suurin osa töistä tehtiin lihasvoimin ja apunaan Voimailujaoston jäsenillä oli pieni etukuormaaja.

– Itse muutto sujui päivässä 12 talkoolaisen voimin. Seuraavina päivinä teimme vielä kiinnityksiä, Yläneen Kirin Voimailujaoston Jari Salmi kertoo.

Yläneen Kirin puheenjohtaja Markku Autio ynnää, että kuntosali ehti toimia vanhassa Pentin kauppakiinteistössä 17 vuotta.

Ansku Pihajoki ohjaa Yläneen kuntosalilla ryhmiä, mihin uudet tilat sopivat avaruutensa ja valoisuutensa puolesta erinomaisesti.
Ansku Pihajoki ohjaa Yläneen kuntosalilla ryhmiä, mihin uudet tilat sopivat avaruutensa ja valoisuutensa puolesta erinomaisesti.

Järkevä kokonaisuus

Pöytyän kunta käytti kesäkuun lopulla valmistuneeseen kuntosaliremonttiin noin 60 000 euroa. Sen yhteydessä avattiin väliseiniä, maalattiin pintoja, tehtiin sähkötöitä ja rakennettiin asianmukaiset pukuhuone- ja peseytymistilat.

Yhtä pukuhuone–pesutilaa pienennettiin alun perin suunnitellusta. Näin kuntoiluvälineistä, kuten crosstrainerista, juoksumatosta sekä kuntopyöristä, saatiin yhtenäinen ja sopivan väljä kokonaisuus.

Voimannostovälineiden päädyssä lattia suojattiin kunnan hankkimalla maastanostoalustalla sekä pehmustelevyistä koostuvalla matolla.

Rakennukseen jätettiin keittiö- ja taukotila, jossa Kirin Voimailujaosto voi pitää kokouksiaan.

Niin paljon tyhjää tilaa salilla ei ole, että sinne mahtuisi vaivatta uusia laitteita.

– Uusia tulee, jos joudumme luopumaan jostakin vanhasta, Markku Autio toteaa.

Jari Salmen mukaan tähtäimessä on nettisovelluksella toimiva järjestelmä.

Kun kaikki on terveystarkastajalle tehtyä ilmoitusta myöten valmista, kuntosalilla voivat harjoitella Yläneen Kirin jäsenet ja lisäksi käyttäjäkuntaan tulevat kuulumaan koululaiset sekä muut ryhmät. Kiriläiset aikovat järjestää kuntosalinsa avajaiset loppukesällä.

Entiset Yläneen esikoulutilat remontoitiin kuntosalikäyttöön.
Entiset Yläneen esikoulutilat remontoitiin kuntosalikäyttöön.