Venla Holma ui kultaa Pohjoismaiden ikäkausimestaruusuinneissa

0
Venla Holma (kesk.) vei voiton 100 metrin perhosuinnissa. Hopealle ui Norjan Maya Hetland ja pronssille Suomen Melissa Paukkunen. Kuva: Jari Varjonen.

UINTI. Venla Holma on uinut voittoon Pohjoismaiden ikäkausimestaruusuinneissa. Kilpailut pidettiin Helsingin Mäkelänrinteen uintikeskuksessa 2.–3. heinäkuuta.

Pöytyäläinen Venla Holma päätti kisakautensa hienosti voittamalla kultaa 100 metrin tyttöjen perhosuinnissa kauden parhaalla ajallaan 1.02,82. Lisäksi hän sijoittui neljänneksi 200 metrin perhosuinnissa. Venla oli myös mukana Suomen tyttöjen 4×100 metrin sekauintiviestijoukkueessa, joka taisteli neljännelle sijalle.

Kilpailuun osallistui yhteensä 113 uimaria Ruotsista, Norjasta, Suomesta, Islannista, Tanskasta, Latviasta, Liettuasta, Virosta ja Färsaarilta. Kaikki kilpailun osallistujat olivat 13–16-vuotiaita.