Simo Rantasesta vuoden yläneläinen – Kyläyhdistys halusi kiittää uutterasta vapaaehtoistyöstä

0
Simo Rantanen sai Vuoden 2024 yläneläinen -diplomin ja onnittelukukat Teija Lehtoselta.
Simo Rantanen sai Vuoden 2024 yläneläinen -diplomin ja onnittelukukat Teija Lehtoselta.

PÖYTYÄ / Yläne. Yläneen Kyläyhdistys nimesi Säpinöillä Vuoden 2024 yläneläiseksi Simo Rantasen . Kyläyhdistyksen Teija Lehtonen perusteli valintaa toteamalla Rantasen olevan aina auttavainen ja monessa mukana.

Rantanen kuuluu muun muassa Punaiseen Ristiin, vapaapalokuntaan, veteraanijärjestöön, Eläkkeensaajiin, Äijäkerhoon, Nestorikerhoon sekä vanhus- ja vammaisneuvostoon.

Nestorikerholaisena Rantanen on auttanut esimerkiksi ikäihmisiä tekemällä polttopuita, hoitamalla puutarhatöitä, maalaamalla ja osallistumalla muuttoihin sekä muihin kotitalouksien askareisiin.

– Hän auttaa pyyteettömästi ja suurella sydämellä, Lehtonen kiteytti.

Rantanen totesi heti perään, ettei hän olisi saanut yksin aikaiseksi mitään.

– Minulla on ollut paljon kavereita ja hyviä ystäviä hoitamassa hommia kanssani. Mielestäni tämä tunnustus kuuluu yhtä paljon heille kuin minullekin, Rantanen sanoi.

Avuliaisuus verenperimänä

Vapaaehtoistöihin taipuvaisen luonteenlaatunsa Simo Rantanen arvelee perineensä vanhemmiltaan, Aili ja Jalmari Rantaselta.

– Äitini piti huolen siitä, että meillä oli aina sijaa vanhuksille ja muille ihmisille, jotka tulivat talvisin sivukyliltä. Samoin isäni oli valmis jelppaamaan ihmisiä.

Vuonna 1950 syntynyt Simo Rantanen on lähtöisin Merikarvialta, mistä hän muutti 18-vuotiaana vanhempiensa mukana Yläneelle. Jalmari Rantanen tuli tuolloin Yläneen seurakunnalle suntioksi ja Aili Rantanen ryhtyi hoitamaan hautausmaata.

Pitkä ura ambulanssissa

Simo Rantanen oli ollut pikkupojasta saakka mukana Merikarvian palokunnan toiminnassa ja sama harrastus jatkui Yläneellä.

1970-luvulla hän lähti mukaan ensiapuryhmään ja kouluttautui hoitamaan Yläneellä päivystänyttä Punaisen Ristin ambulanssia. Sen parissa Rantasella vierähti yli 30 vuotta.

Vuonna 1976 Rantasen vaimo Sirkka muutti Simon kunnasta Yläneelle. Kun perhe-elämää oli tovin aikaa takana, Sirkka Rantanen virnisteli olevansa naimisissa myös Punaisen Ristin ja Yläneen VPK:n kanssa. Nykyään Sirkka Rantanen vetää Punaisen Ristin ystävätoimintaryhmää.