Juhannus tuli ja meni. Me varsinaissuomalaiset saimme juhlia sitä ilman kokkoja, mutta toisaalta myös ilman sadetta. Jonkin verran kateellisena katsoin kuitenkin hiukan pohjoisemman Suomen aattoillan ennusteita, joissa luvattiin – ja saatiin – tarpeeksi kosteutta avotulen sytyttämiseen yöttömän yön kunniaksi.
Juhannus on nyt juhlittu. IImalämpöpumppujen ansiosta helteet ovat suurelle osalle suomalaisista jotain, mitä ei ole pakko kokea kotona. Vaikka ilmastointi takaisikin yöunen, monen sortin sosiaalinen elämä edellyttää ulkona käymistä. Sitä paitsi suomalaisenhan on rakastettava hellettä kun sitä niin harvoin on tarjolla.
Ikäihmiset suhtautuvatkin yleensä helteeseen samalla tavalla kuin muihinkin elämän koettelemuksiin. Niiden läpi on vain mentävä. Valtaosassa vanhusten palvelutaloja ei tietääkseni ole ilmastointia, vaikka viime vuosien hellejaksot ovatkin ehkä muuttaneet tilannetta. 23 astetta varjossa istuen olisi monen ikäihmisen mielestä sopiva ulkoilukeli. Sisällä onkin sitten lämpimämpää.
Mutta säässä, tai ainakin siitä puhumisessa riittää aina ihmettelemistä. Helle on tämän kesän kestosuosikki, josta saamme nauttia ihan siitä riippumatta, mitä itse kuumuudesta ajattelemme. Television meteorologit tuntuvat iloitsevan jokaisesta vähintään 25 asteen hellepäivästä, vaikka heidän jos kenen luulisi tietävän, että meille pohjoisen asukkaille helle on melkoinen terveysriski.
Ulkoilman kuumuus on jotenkin siedettävää, jos välillä pääsee viilennettyihin tiloihin kuten kauppoihin tai kirjastoon. Huonosti liikkumaan pääseville nämä ovat kuitenkin usein ja varsinkin helteellä, pitkän matkan päässä kotoa.
Aina on kuitenkin heitä, jotka osaavat ajatella luovasti. Turkulainen, pienessä kerrostaloyksiössä asuva ja jalkavaivainen ystäväni huomasi toukokuun hellejakson aikaan jääkiekon katselun viilentävän kummasti oloa. Paha vain, ettei hän tallentanut pelejä kesän tarpeisiin. Ehkäpä olympialaisten uintikisat riittävät korvaamaan jääkiekon.
Kuumuus ei valitettavasti ole ainoa kesän harmi. Kävelylenkeillä matkaa vauhdittavat nykyään mäkäräisten tapaiset siivekkäät. Parin millimetrin pituiset pörisijät iskevät hampaansa armotta paljaaksi jääneeseen niskaan tai otsaan. Jo runsaan kahden kilometrin kävely antaisi hyönteishotellille riittävästi asukkaita siinä tapauksessa, että ne jäisivät henkiin. Niin ei kuitenkaan tapahdu. Siitä pitää huolta karkea pesusieni.
toimittaja evp
Päivi Perkiö
phperkio@gmail.com