Auralaisen Eija Hakalan puutarhassa on valtava määrä kauneutta ja tietotaitoa

0
Kanadanvuokko näyttää hyvin samanlaiselta kuin kotimainen valkovuokko, mutta se kukkii isommilla kukkasilla ja aika lailla tasan kuukautta myöhemmin kuin valkovuokko. Kuva: Tuomas Honkasalo

AURA. Sunnuntaina vietettiin valtakunnallista Avoimet puutarhat -päivää. Auran Martat olivat päättäneet ottaa osaa päivään ja Eija Hakalan puutarha toimi kurkistelu- ja vinkkauspuutarhana uteliaille ja kiinnostuneille. Yli 120 kävijää tutustui Hakalan puutarhan kommervenkkeihin ja myös muutamaan kantapäänkin kautta opittuun puutarhakikkaan.

Puutarhasta löytyi paljon katsottavaa ja Hakalalla oli myös valtava määrä tietoa kerrottavaksi.

–Tässä syntyy nokkosvettä. Sehän on erinomaista lannoitetta, mutta pitkään liotettuna siitä syntyykin tuholaistorjunta-aine, jota voi tietenkin laimennettuna käyttää lannoitukseen, Hakala opasti.

–Raparperin lehdistä tulee oivaa kirvojen torjunta-ainetta. Siihen kannattaa laittaa pari tippaa tiskiainetta pintajännityksen poistamista varten, Hakala vihjasi.

Pionit, kuusamat, ruusut, miekkaliljat, kurjenpolvet, omenat, perunat, valkosipulit, kärhöt… Puutarhassa on valtava määrä erilaisia kasveja.
(Juttu jatkuu kuvagallerian jälkeen.)

Pihan keskellä seisoo kunniapaikalla saskatoon eli marjatuomipihlaja. Saskatoonin serkun eli isotuomipihlajan marjoja on opetettu syömään, mutta saskatoonin marjat ovat vielä paljon herkullisempia ja mustikkaakin terveellisempiä. Suomesta löytyy jo saskatoonin viljelijäkin.

–Tämä näyttää kyllä aika lailla samalta kuin isotuomipihlaja, Hakala analysoi.

Puutarhaviljelyssä ei liiallinen hienostelu ja hifistely auta. Töitä täytyy tehdä

–Vuohenputkesta puhutaan paljon, mutta ei sitä kyllä syömällä saa tuhottua. Nyt alkaa sen syöminenkin olla myöhäistä. Olen tehnyt tällainen siivilän, jolla voi heristää vuohenputken juuripaakusta kasvin pois, kun antaa paakun ensin kuivua auringossa. Mullan saa talteen ja sitä voi lannoittaa siinä kottikärryssä ja pistää sitten vaikka yrttimaahan, Hakala selvitti.

Hakalan suosikkipuihin kuuluvat omenapuut. Villiomenan taimista hän oli oksastanut juuri muita omenalajeja.

–Tuossa on tuo yksi villiomenapuu, jonka omenoita täytyy tänä kesänä maistaa. Jos omenat maistuvat hyvältä, puu saa jäädä, mutta muuten sille on luvassa kaatotuomio, Hakala kertoi.

Olennaista on tietää, mitä kasveja mihinkin laittaa ja millaisia ominaisuuksia niillä on. Kasvupaikasta ja isostakin kasvista luopuminen on osa pihastelupuuhaa, kuten myös karkurien etsiminen.

–Hauskahan on huomata minne kummallisiin paikkoihin jotkut kasvit ovat aina uutena kasvukautena levinneet, Hakala naurahti.
Tuomas Honkasalo


FAKTA: Raparperivesi

Raparperin lehdistä voi valmistaa tämän ohjeen mukaan kirvojen kauhistusta eli suihkutettavaa tuholaistorjunta-ainetta.

Silppua raparperin lehtiä kattilaan.
Lisää vettä niin että peittyvät.
Keitä puoli tuntia teräskattilassa
Laita sumupulloon
Lisää joukkoon tiskiainetta pari tippaa

Ohjeen antoi Eija Hakala