Tehottomuuden kiusaama Pöytyä nappasi yhden pisteen

0

PöU–Mailattaret 1–2 (2–0, 2–3, 1–2)
Lauantaina Kumilassa taisteltiin naisten Superpesiksen pisteistä, kun Pöytyä ja Vaasan Mailattaret kohtasivat toisensa vaihtelevissa olosuhteissa. Ottelusta tuli tasainen vääntö, jossa juoksut olivat molemmin puolin kiven alla paikoista huolimatta. Pöytyä oli ensimmäisellä jaksolla riittävästi edellä ulkopelin ja vapaataivaljuoksujen siivittämänä.

Toisella jaksolla kotijoukkuetta vaivasi tehoton kotiuttaminen, kuvaavaa on, että Pöytyä teki koko ottelussa vain yhden lyödyn juoksun. Vaasalaiset repivät ratkaisevan eron toisessa vuoroparissa ja ratkaisu venyi kotiutuskisaan asti. Siinä Mailattaret teki kaksi juoksua, kun Pöytyä jäi omalla vuorollaan yhteen juoksuun, niin voitto sekä kaksi pistettä karkasivat Vaasaan jaksoin 1–2 (2–0, 2–3, 1–2). Pöytyälle jäi lopulta palkinnoksi yksi sarjapiste.

Tappio pudotti Pöytyän sijalle 11, tasapisteisiin Vaasan kanssa. Punavalkoisilla on mahdollisuus revanssiin heti maanantaina, kun joukkueet kohtaavat uudelleen Vaasassa. Pelinjohtaja Mika Lehto oli vähäsanainen pelin jälkeen.

–Teimme tarpeeksi tilanteita kotiuttajille, mutta kun ei onnistu, niin ei onnistu. Kolmestatoista tilanteesta yksi onnistuminen on nihkeä saldo, summasi Lehto.

Pöytyä otti lentävän lähdön otteluun, kun joukkue sai kaksi juoksua vapaataipaleilla lukkari Veera Tyynelän syötettyä vääriä, niistä kiittivät kotipesään harpponeet Emilia Helminen ja joukkueen parhaana palkittu Minttu Reunanen. Mahdollisuuksia oli myös lisäjuoksuihin, mutta yritykset tyrehtyivät paloihin. Mailattarien sisäpeli puolestaan käynnistyi hitaasti, mutta mitä pidemmälle jakso eteni, sitä paremmin vierailijat saivat rakennettua kotiutustilanteita. Pöytyän ulkopeli onnistui kuitenkin syömään vaasalaisten kotiutuksista tehoja pois ja Mailattaret jäi ennen taukoa nollille. Pöytyän punavalkoisten lyöntipeli hyytyi lupaavan alun jälkeen.

Kotijoukkue starttasi toisen jakson hyvin, kun Essi Ilmasen välilyönti kakkosjatkeelle saatteli kakkospalkittu Helmisen kotiin. Toisessa vuoroparissa Pöytyä löi painetta vieraiden ulkokentälle ja pääsi yrittämään kolmesti etenijää kotipesään, mutta ratkaisulyönnit jäivät nuhaisiksi. Mailattaret sai juoksuhanat auki tasoittavallaan kakkospuolen harhaheitolla ja sen jälkeen joukkue vyörytti pitkällä vuorollaan vielä kaksi juoksua ja siirtyi 1–3-johtoon, nämä jäivät myös vieraiden ainoiksi juoksuiksi. Pöytyän sisäpelin tehokkuus oli toisella jaksolla kateissa, tulosta tuli vasta viimeisessä vuoroparissa ja silloinkin jälleen vapaataipaleella, kun Sini Haataja lönkötteli kotiin. Punavalkoisten kiri ei kuitenkaan pyörähtänyt kunnolla käyntiin, eikä tasoitusta päästy yrittämään kärkietenijöillä.

Kotiutuskisassa Mailattaret onnistui viidellä parilla kahdesti juoksunteossa Emma Huddin ja Ella Mäkelän kotiutuksilla. Kotijoukkue ei lyhyen tauon aikana löytänyt avaimia sisäpelin lukon murtamiseen ja kotiutuskisassa Pöytyän yritykset karkasivat usein taivaisiin tai jäivät muuten ponnettomiksi. Neljä ensimmäistä paria epäonnistuivat, eikä Sanni Männistön kotiin tuoma 1–2-kavennus riittänyt muuttamaan tilannetta.

Jere Hellsten

Vaasan ottelun jälkeen Pöytyä matkustaa torstaina 13.6. Haminan vieraaksi ja sunnuntaina 16.6. kello 16.00 Kumilassa vastaan asettuu Porin Pesäkarhut.