KOSKI. Outi Niiniaho esittelee Liipolanjärven rannalla paikkaa, johon pystyttää kesän ajaksi glamping-teltan.
–Glamping tulee sanoista glamour ja camping, hän kertoo.
Luksusta retkeilyyn tarjoavaan tilavaan telttaan mahtuu kunnon sänky petivaatteineen ja pidempikin telttailija saa oikaistua itsensä seisoma-asentoon. Euroopassa luksustelttailu on ollut suosittua jo muutaman vuoden.
Niiniahon on tarkoitus vuokrata telttaa ja tarvittaessa tarjota majoittujille pientä ruokapalvelua. Liipolanjärven lisäksi hän on pystyttämässä teltan myös Hevonlinnaan ja kolmannen teltan paikka on vielä haussa. Majoituspalveluja Niiniaho pyörittää kesäkuun alussa perustamansa yrityksen, Linnankorven retriitin kautta. Yrityksen toimenkuvaan sisältyy myös pyhiinvaelluksiin ja retriitteihin liittyviä palveluja. Nimi tulee Koskella lapsuutensa viettäneen Niiniahon lapsuuden kotitilan nimestä.
Niiniaho suhtautuu telttamajoituksen tarjoamiseen kokeiluna arvellen, että ainakin retriiteille voisi olla kysyntää.
–Seurakuntien järjestämät retriitit yleensä täyttyvät ja niistä on vähän pulaa, Nousiaisten kirkkoherran virasta hiljakkoin irtisanoutunut rovasti ja tuore yrittäjä miettii.
NIINIAHON elämässä tapahtui kaksi vuotta sitten suuri menetys, jonka jälkeen mikään ei ole ollut ennallaan.
–Esikoispoikani kuoli tapaturmaisesti ja sen jälkeen kaikki meni vähän uusiksi, Niiniaho sanoo hiljaa ja kertoo, ettei hänestä ollut palaamaan virkaansa.
–Makasin sohvalla kykenemättä tekemään mitään. Sen verran kuitenkin ajattelin, etten voi siinä loputtomiin maata, hän sanoo ja toteaa, ettei halunnut aiheuttaa muille lapsilleen lisämurhetta.
Työterveyslääkäri oli hänen mukaansa viisas ja ehdotti opiskelua. Niiniaho päätyi Tuorlaan ammattiopisto Liviaan opiskelemaan luonto-ohjaajaksi.
–Se olikin aika hyvä juttu. Siellä oli opettajat, jotka sanoivat, että pitää opetella linnut, sienet ja kasvit. Tein kiltisti, mitä käskettiin, vaikka epäilin, etteivät aivoni enää toimi.
Niiniaho suoritti koulutuksen erinomaisin arvosanoin. Nyt hän toteaa olevansa kokemusasiantuntija siinä, miten luonto tervehdyttää valtavan surun kanssa kamppailevaa.
–Luonnolla on parantava vaikutus ja se on auttanut suruprosessissa.
Suuren surun myötä Niiniahon ajatusmaailma on kuitenkin muuttunut.
–Olen miettinyt, että mitä minulle jäi papin töistä. Lukemattomia puheita, joiden sisältöä muistaako enää kukaan. Ja käveleminen ja hiljaa oleminen. Pyhiinvaelluksista ajattelin, että niitä voisin tällaisena kyetä tekemään, hän avaa sisäisiä tuntojaan.
Niiniaho pohtii, onko papin työ enemmän puhumista vai kuuntelemista. Juuri tähän hetkeen hänelle istuu hiljaa oleminen.
LUONTOON Niiniaholla on ollut läheinen suhde aiemminkin, mutta nyt hän kertoo katselevansa ympäristöä toisin, aiempaa uteliaammin silmin.
–Olen oppinut valtavasti ja arvostus ammatillista koulutusta kohtaan on noussut, Niiniaho tuumailee.
Koulutuksen yhteydessä hän kävi myös yritystoiminnan suunnittelukurssin, jonka tiimoilta Linnankorven retriittikin muotoutui. Epävarmuus tulevasta kuitenkin kalvoi.
–Olen luonteeltani murehtija ja Martin kuoleman jälkeen on hyvin usein tuntunut, että kaikki kaatuu päälle enkä selviä.
Mutta vaikka Niiniaho murehtiikin, selvästikään hän ei helpolla luovuta. Niinpä hän myös löysi Sitran nettisivuille ja haki yhteistyökumppaneidensa kanssa Sitra Lab 7 -ohjelmaan.
Ohjelmassa etsitään arkielämään luonnon kannalta kestäviä ratkaisuja. Hankkeeseen tuli yhteensä 40 hakemusta ja mukaan valittiin kahdeksan eri puolilta Suomea. Niiniahon tiimin ideoimaa pyhiinvaellusta ikivanhoilla reiteillä pidettiin kestävänä ratkaisuna ja se pääsi mukaan ohjelmaan.
–Koska hanke on lyhyt, päätimme keskittyä Hämeen Härkätiehen eli Jaakontiehen. Meidän on tarkoitus tutkia Härkätien infraa, pohtia mistä pyhiinvaeltajat voisivat hyötyä ja haastatella ihmisiä, tunnetaanko tämä pyhiinvaellusreitti. Yritämme myös kehittää pyhiinvaelluskulttuuria tämän ajan ihmisille sopivaksi.
Niiniaho toteaa pyhiinvaelluksen olevan jotain muuta kuin tavallinen vaellus. Mutta mikä on pyhää?
–Itse hyvin helposti ajattelen sen liittyvän kristinuskoon, mutta pyhä on jotain todella syvää ja luovuttamatonta, enemmän kuin jokin arvo, Niinaho pohtii ja toteaa nykyään ajateltavan, että jokainen voisi itse määritellä, mikä on pyhää.
PYHIINVAELLUKSELLE voi Niiniahon mukaan lähteä muistakin syistä kuin pyhää etsimään, esimerkiksi kokeilunhalusta tai urheilusuoritusta tai irtiottoa hakemaan.
–Kun tehtävänä on kävellä, on pakko irrottautua arjesta. Ja kun väsyttää itsensä fyysisesti, mieli voi olla avoimempi antamaan ja ottamaan. Kynnys ottaa asioita puheeksi voi tulla matalammaksi, Niiniaho sanoo.
Pyhiinvaellus on Niiniaholle hidastamista, seisahtumista ja kiireettömyyttä. Härkätiellä on hänen mukaansa vaelluskohteena haasteensa, mutta toisaalta se on myös Suomen vanhin maantie, jonka varrella on valtavasti kulttuurihistoriaa.
–Osittain Härkätie on myös hyvin herttainen kuten esimerkiksi Koskella. Kappeli ja kahviaitta ovat kauniita, kuin karamellia, Niiniaho tunnelmoi.