Otin aikanaan lama-ajan lukiolaisena opintolainaa. Postipankista, joka ehti vaihtua Leoniaksi, Sampo pankiksi ja Danske Bankiksikin ennen kuin sain lainani maksettua.
Lukiolaisena olin vielä varsin kuutamolla niin omista vahvuuksistani ja ammattitoiveista kuin elämästä yleensä. Tuolloin minulla ei ollut pienintäkään aavistusta, mitä työtä tulisin tekemään ja millä tuloilla lainani maksamaan. Elämä kuitenkin kuljetti ja työnsi eteenpäin. Eikä tässä ihan huonosti ole käynyt, vaikka vasta nyt viidenkympin korvilla alan hahmottaa, mitä kenties olisi kannattanut opiskella ja minne pyrkiä. Toisinkin olisi voinut käydä, elämästä kun ei koskaan tiedä. Elämäähän voi suunnitella loputtomiin, mutta ei meille anneta mitään takeita ja takuita siitä, että elämä menee niin kuin on suunnitellut. Kaikki voi mennä myös ihan hyvinkin, vaikka joutuisi ottamaan opintolainaa. Tämä tuntuu nyt kovin monelta kokonaan unohtuneen.
LAPSENI ovat jo lukio- ja ammattikouluiän ohittaneet, mutta olen puolikorvalla seurannut keskustelua toisen asteen ilmaisiin oppimateriaaleihin kohdistuvista leikkauksista. Oppimateriaalien muuttuminen maksulliseksi kesken opintojen, juuri valmistumisen alla, vaikuttaa hölmöläisten sekoilulta. En kuitenkaan malta olla pohtimatta, miten nopeasti ilmaisista oppimateriaaleista tuli jonkinlainen itsestäänselvyys, josta luopuminen romuttaisi nuorten tulevaisuuden. Eihän siitä ole kuin kolme vuotta, kun oppimateriaalit olivat vielä maksullisia ja silti kouluja käytiin.
Ajatus maksuttomista toisen asteen opinnoista on hyvin hieno ja kannatettava. Kaunis on myös ajatus siitä, että korkeakouluopinnoista pystyisi suoriutumaan ilman opintolainaa. Mutta kenties tarvitsisimme uuden Nokian kaiken tämän kustantamiseen? Ja voisiko toisaalta jopa olla niin, että ihminen on tehty ponnistelemaan unelmiensa eteen? Jos kaiken saa ilmaiseksi, osaako sitä arvostaa?
TULEVAISUUS näyttää nyt täysin toiselta, kuin ikäpolveni lukiovuosieni aikana. Nuorten pelko pärjäämisestään ei ole täysin aiheeton. Mutta eipä se tulevaisuus 1990-luvun laman kourissakaan kovin valoisalta näyttänyt.
En halua tuomita nuoria, jotka kokevat heihin kohdistuvat leikkaukset kohtuuttomina. Enkä tarjota ratkaisuksi töihin menoa, kun hyvin tiedän, ettei esimerkiksi rakennustyömaille tänä päivänä niin vain marssita töihin. Mutta haluaisin kannustaa nuoria ahkerasti ja sinnikkäästi tavoittelemaan unelmiaan. Ja luottamaan siihen, että huonojen aikojen jälkeen tulee parempia.
toimittaja
Marika Timonen
marika.timonen@avl.fi