”Musiikki on pelastanut monet nuoret urheilulta”, kertoo vanha, vähän ilkikurinen sanonta.
No, minun kohdallani se pitää osin paikkansakin. Vielä alle ajokortti-ikäisenä olin innokas joukkuepelien harrastaja, ja pelasin jalkapalloa ihan sarjatasolla. 5-divioonassa potkittiin, ja olisimme kyllä pudonneet 6-divisioonaan, mutta sellaista ei onneksi kotiseudulla silloin ollut, joten säilyimme vitosessa. Mutta hauskaa se oli.
Soittaminen oli kuitenkin kaiken aikaa mielessä. Ensimmäisen kitaran sain muistaakseni joululahjaksi ollessani 9-vuotias. Eikä siitä kovin kauaa aikaa kulunut, kun kuulin sattumalta vanhempien Philips-merkkisestä matkaradiosta Deep Purple -nimisen laulu- ja soitinyhtyeen kappaleen Black Night. Tajunta räjähti ja se oli sitten menoa.
Ensimmäisen bändikiinnityksen sain ollessani ehkä 12-vuotias. Komppikitaristin pesti. Ohjelmistoomme tuli myös silloinen uusi hitti, Ami Aspelundin Apinamies. Muistan, kun siinä minulla oli elämäni ensimmäinen lauluosuus. Minun piti nimittäin versiomme alussa matkia apinan äännähtelyä. Tein työtä käskettyä, mutta ei se mikään iso menestys keikoilla ollut.
Koko 70-luku ja myös seuraavan vuosikymmenen alku kului rockmusiikin parissa eri bändeissä. Sitten Varsinais-Suomeen muutettuani alkoivat tanssimusiikkivuodet. Oli paikallisia kokoonpanoja, joissa soitin. Jouni Kerosen kanssa esiintymiset olivat sitten jo niin sanottua puoliammattilaisuutta. Saattoi olla neljä keikkaa viikossa, mutta sen lisäksi oli päivätyöt ja perhekin oli perustettu. Jälkeenpäin olen ihmetellyt, että miten ihmeessä siihen on kyennyt.
Hienoimpiin musiikkikokemuksiin elämässäni kuuluu ehdottomasti Apinaorkesteri-lastenlaulubändimme, joka keikkaili vuosituhannen vaihteen aikoihin aika paljonkin. Ihan parasta oli se, kun kohdeyleisö hyppi ja pomppi mukanamme innokkaasti koko esityksen ajan. Keikan jälkeen palaute omilta lapsilta oli aina välitön ja rehellinen. Esimerkiksi: ”Muuten meni hyvin, mutta lauloit kerran väärin”. ”Miten niin?”, kysyin, koska en itse sellaista huomannut. ”No yhdessä laulussa sulla meni kaksi sanaa väärässä järjestyksessä”. Hyvin oli laulut opeteltu. Sitä aikaa en unohda koskaan.
Nyt on sitten palattu lähtötelineisiin. Paikallisvoimista koostuvan orkesterimme ohjelmistoon kuuluu jälleen Black Night, kuten muutakin sen ajan rockmusiikkia. Samaan tyyliin on syntynyt myös omia kappaleita.
Olen pohdiskellut, että ehkä kaiken tähän kuluvan ajan ja rahan voisi käyttää jotenkin järkevämminkin. En vain ole vielä keksinyt, miten.
Juha Lahti
juha.lahti@finnrel.fi