Nukun viileässä. Ikkuna on talvella auki ja vedän sikeitä 2–3 peiton alla, villasukat jalassa. Ongelmana on vain päästä lämpimästä pesästä sulkemaan ikkuna, avaamaan patteri ja pukeutumaan. Kovimmilla pakkasilla ikkuna on kiinni.
En ole palelija. Lapsena käveltiin paljain jaloin pihan yli saunaan. Jäätynyt maa tuntui jalkapohjissa vain erilaiselta kuin kesällä. Saunassa otettiin viimeiseksi huuhteluksi ”nauruvettä” eli ämpärillinen kaivovettä niskaan. Se oli ihanaa, jäi iloinen olo ja ruumis tuntui vahvalta. Vastakohdat olivat ystävykset: saunan kiuaskuumuus ja pihakaivon veden kylmyys.
Avanto ei silti ole käynyt mielessä. Avantouimareita tuntuu olevan kaikkialla ja heitä onkin Suomessa yli 150 000. Miksen siis kokeilisi.
Järjestelyt olivat kunnossa: oli myssy, uimapuku ja sauna, enkä ollut yksin. Lähdin viimeisenä laiturille ja kohti valaistua avantoa. Tikkaille ja alas. Ajatus: kuvittelinko ihan oikeasti, että kykenen. Jalka osui johonkin kivikovaan, joka oli jääkylmää vettä. Tuntoaisti oli hiljaa. Astuin alemmas, vesi nousi polviin. Raaka kylmyys hyökkäsi alhaalta ylös kohti vatsaa, rintaa, sydäntä, päätä. Saman tien ylös. Ei. En mene. Kävelin saunaan ja pukeuduin.
Olin itseeni pettynyt. Olen vahva ja luja, mutta ruumiini kieltäytyi. Jäätyneen pihan yli kävely oli hallittavissa, tämä ei.
Avantouimari Tiina Torppa kirjoittaa kirjassaan Kylmä kutsuu – hyvinvointia talvesta (2021) kylmästä vedestä kauniisti ja jopa runollisesti. Torppa kuvailee miten hyvältä avannon jälkeen tuntuu, mutta myös fyysistä helpotusta lämpimään päästyä. Torppa pohtii, että siltä kai on tuntunut esiäideistä, kun ovat päässeet asumuksen suojiin ulkoa kylmyydestä. ”Ensin helpotuksen tunnetta, sitten kiitollisuutta”.
Nykyään elämä on yhtä tasaista huonelämpöä. Pakkasjakso on kriisi, ”pakkasinferno”. Ruumiillisuuden arkista lämmön ja kylmän juurevuutta on harvoin.
Suvi Aholan pohtii kirjassaan Kylmän veden kaipuu (2001) yksinkertaisten asioitten viehätystä. Uiminen kylmässä vedessä on sitä: tapahtuu tuskin mitään ja samalla paljon. Koko ruumis reagoi ja koko mieli myös, mennessä, ollessa ja jälkeenpäin. Tuntee olevansa vahva, tuntee miten kroppa toimii, tuntee eron kylmän ja lämmön välillä.
Aloin käydä postilaatikolla paljain jaloin. Se on talvella helpompaakin kuin kesällä, jolloin pikkukivet tekevät kipeää. En tiedä vielä onko se alku vai oma rajani.
Taina Saarinen
toimittaja
taina.saarinen@avl.fi