Kun ikä on alkanut vitosella jo kohta puoli vuosikymmentä niin kaikki tekosyyt olla toteuttamatta vanhoja haaveita alkavat olla lopussa. Jostain syystä olen koko ikäni tuntenut vetoa linja-autoihin. Muistan hyvin lapsuudenaikaiset matkat Turusta Piikkiöön äidin kotikonnuille linja-autolla, missä oli mahtava valkoinen bakeliittiohjauspyörä ja kuljettajan vieressä kodikkaasti hyrräävä moottorikoppa.
Kun esikoispoikamme oli alle kouluikäinen saatoimme tehdä linja-automatkoja kuljettajan työskentelyä tiukasti tarkkaillen. Oli vaikea päätellä, kumpi oli enemmän innoissaan, isä vai poika. Autolla ajamisesta olen pitänyt aina ja kesätyötkin kuluivat aikoinaan auton ratissa. Vuosikaudet olen katsellut enemmän tai vähemmän haikeana työhuoneeni ikkunasta, miten sinivalkoiset linja-autot käyvät kääntymässä Kyrön torilla. Muistan useammankin juttukeikan, missä Valtasen Petrin kasvoilta oli luettavissa hienoista hämmästystä siitä, kuinka valtavasti iso nelipyöräinen kulkupeli voi toimittajaa kiinnostaakaan.
Viidenkympin villitys aiheuttaa eri ihmisille erilaisia asioita. Joku vaihtaa vaimonsa nuorempaan, mutta koska minua on siunattu onnellisella parisuhteella, se ei tule kysymykseen. Toisaalta minusta on aina ollut hauskaa tehdä asioita vähän eri tavalla, omalla tavalla. Niinpä hain syksyllä opiskelemaan logistiikan perustutkintoa. Tähtäimessä on siis linja-autonkuljettajan pätevyys. Opintovapaa alkaa tammikuun alussa ja päättyy syyskuun lopussa. Sinä aikana päätoimittajan ohjauspyörää pyörittelee Viikkolehden maanmainio toimittaja Koskensalon Timo.
Hyppäys opintovapaalle herättää jos jonkinlaisia tunteita. Kauhua esimerkiksi. Vieläköhän viisikymppinen oppii kokonaan uuden ammatin? Toisaalta myös kiukkua ja näyttämisen halua – itselle ja vähän muillekin. Koska viisikymppinen ei ole vanha, täytyyhän linja-auton ajamisenkin onnistua.
Takaraivossa koputtelee myös innostus. Innostus jostakin aivan uudesta. Eikä epävarmassa maailmassa ole pahitteeksi, jos on yhden ammatin sijasta kaksi. Jos asiat voisi vielä järjestää niin, että ajaisi enimmäkseen kesällä ja kirjoittaisi juttuja talvella, järjestely sopisi Suomen keleihin ja tienpitoon paremmin kuin hyvin.
Kun olin haastattelussa opiskelupaikkaa varten, sekin kävi ilmi, että varsinkin tilausajokuljettajan ja paikallislehden päätoimittajan töissä on paljon yhteistä. Molemmissa hommissa on etua siitä, että tykkää touhuta ihmisten kanssa ja kantaa vastuuta porukasta. Joten ken tietää, ehkä vielä tavataan tämän palstan lisäksi myös yhteisillä linja-autoreissuilla.
päätoimittaja
Asko Virtanen
asko.virtanen@avl.fi