Hyvinvointialueiden johtavat viranhaltijat alkavat päästä hyvään vauhtiin laatiessaan miljoonasäästöjä viliseviä mietintöjä siitä, miten palveluja lähivuosina “uudistetaan”. Säästöjä hakeva hallintoväki on näemmä sen verran tukevasti irti arjesta, että heikompia hirvittää.
Epäilemättä hyvää koetetaan tehdä, muttei tavallistakaan pakkaa tulemaan. Katsotaan sitten, mihin se riittää. Seinistä säästetään, mutta maakuntaa kiertäviin terveysautoihin satsataan. Olettaa sopii, että maakuntamatkoille hankittavat kulkupelit ovat sähköautoja.
Valtiovallan ei toki pitäisi rustata uudistuksia, joiden pyörittämiseen julkiset varat riittävät vain silloin, kun talous pyörii laakerit punaisina ja kaikki kynnelle kykenevät ovat tavalla tai toisella työelämässä. Jatkuvaa nousukautta ei ole vielä valitettavasti kehitetty. Matkalle osuu laaksoja ja kukkuloita sekä ulkopuolisia häiriöitä.
Hyvinvoinnin “uudistuksista” ympärivuorokautisen palveluasumisen purkaminen saattaa olla tekemätön paikka tilanteessa, jossa korkeaan ikään ehtiviä ihmisiä riittää muuallekin kuin rokotusjonoon. Kaikki heistä eivät vaihda hiippakuntaa noin vain saappaat jalassa.
Sen lisäksi monelle kertyy hoitoa vaativia vaivoja jo paljon ennen varsinaista vanhuusikää. Kaiketi ketään ei ole sentään jatkossakaan suotavaa jättää heitteille.
Näyttää siltä, että mittavimman uudistamisen tarpeessa ovat itse hyvinvointialueet. Johonkin kohtaan on jäänyt rosoinen valuvika. Alueet ovat rahasäkin nyörejä pitelevän valtion tiukassa talutusnuorassa, kun verotusoikeutta ei ole. Verottajan tutkimuksen mukaan kansa kyllä maksaa veroja melkein innoissaan.
Sote-rakennelmaa ei voi hienosäädöllä korjata, vaan pitää tehdä tykkänään uusi korjaussarja. Siitä on kuitenkin hyvä lähteä, ettei pyörää tarvitse taas keksiä uudestaan. Muussa tapauksessa uutta teelmystä ei tule ennen kuin vuoden 2040 huitteilla.
Miten aikanaan niinkin massiivinen uudistus kuin työeläkelaki saatiin käyttökelpoiseen muotoon jo yli 60 vuotta sitten? Ihmetellä täytyy.
Kuohuvalta 1960-luvulta moniääniseen some- ja soteaikaan. Sosiaali- ja terveysalan työntekijöistäkin väitetään olevan krooninen pula. Kuka kirmaa minnekin leveämmän leivän perässä – Norjaa myöten. Äveriään öljyvaltion kanssa on vaikea kisata palkoissa.
“Eloa on paljon, mutta leikkuuväkeä vähän”, sanoi kirjansa lukenut ja pyhäkoulun käynyt Ruottisen Markku Riihimäen kirjapainossa jo 1980-luvulla. Niinhän se on vuodesta toiseen. Make tiesi, missä mennään.
Jorma Kaarto
toimittaja evp.
jtkaarto@gmail.com