AURA. Auran kirjaston kokoushuoneesta kuuluu pulinaa, vaan ei ihan periauralaista. Pöytien ääreltä pulppuaa iloista ruotsinkielistä keskustelua, kun Tvåspråkiga i Auranmaan väki on kokoontunut yhteen puhumaan nimenomaan ruotsia.
–Ensin oli Facebook-ryhmä samalla nimellä ja sitten melkein kaksi ja puoli vuotta sitten todettiin, että olisi kiva kokoontua yhteen ihan vaan keskustelemaan ruotsiksi. Alkuun oli jotain ideaa jostain teemoista, mutta sitten huomattiin, että ehkä sitä ei tarvita, kun juttua riittää muutenkin, kertoo Heidi Ahlgren, joka on monelle tuttu Auran Aarteista. Tosin tuttua ei ehkä ole se, että hänen äidinkielensä on ruotsi.
–Kotonani puhuttiin ruotsia ja itse olen omille lapsilleni puhunut ruotsia. Tosin he vastaavat minulle suomeksi, mutta suullinen ruotsin taito on aika kehittynyttä, Ahlgren naurahtaa.
Auranmaan ruotsinryhmässä on käynyt parhaimmillaan melkein 20 keskustelijaa, mutta tällä kerralla paikalle on saapunut vain neljä.
–Kyllä meitä on yleensä sellainen kymmenisen paikalla. Kierrämme eri paikoissa tapaamassa eli emme suinkaan ole aina täällä, selventää Kati Kullberg.
–Itse olen kaksikielisestä perheestä ja opin sujuvasti käyttämään molempia. Aikanaan kun töissä piti tehdä yhteistyötä laivayhtiöiden kanssa, niin kaksikielisyydestä oli paljon hyötyä ja etua. Omien poikieni osalta olen tosi tyytyväinen, että he ovat myös puhuneet omille lapsilleen ruotsia. Tosin aikanaan, kun asuimme Kyrössä, niin se ruotsin puhuminen oli heidän mielestään vähän häpeällistä. Olivat kertoneet kavereille, että tämä puhumamme kieli on saksaa, Kullberg nauratti paikallaolijoita.
Taimi Heikkilä on elämänsä aikana sitoutunut moniinkin kieliin, mutta ruotsin merkitys on ollut suurin.
–Lasteni isä puhui lapsille ruotsia ja minä suomea. Lopullinen niitti tuohon ruotsin oppimiseen tuli, kun muutimme Tammisaareen ja tein siellä sairaalassa yötöitä. Siinä oppi vähän väkisinkin puhumaan sujuvampaa ruotsia. Koulussa oppi kyllä ruotsia, mutta puhumalla oppii sitten kielen oikein kunnolla, Heikkilä pohtii.
–En ensin alkuun oikein ruotsista tykännytkään. Englanti oli hienompaa. Mutta sitten se kääntyi. Nyt harmittaa, että kielitaito hiipuu, jos sitä ei pääse puhumaan. Täytyisi kyllä ylläpitää myös ranskan taitoa, Heikkilä kertoo ja paljastaa, että vävypoika on Ranskasta, joten harjoittelualustaa löytyy myös sille kielelle.
Ruotsin kieli ei suinkaan ollut ensimmäinen kieli Hannu Rautiaiselle.
–Äitini kuoli, kun olin kaksivuotias ja minut sijoitettiin kasvatusperheeseen, joka oli muuttanut Karinaisiin Mikkelistä. Eli ensimmäinen oppimani vieras kieli oli savo, Rautiainen naurattaa muita.
Koulussa kielet olivat mielenkiintoisia.
–Harkitsin oikein kieltenopettajan uraa, mutta huono englanninopettaja sitten pilasi vähän ne haaveet. Ruotsia pääsin käyttämään aktiivisesti, kun näin Aamulehdessä ilmoituksen, että Volvolle haetaan avustavasti ruotsia puhuvaa varaosaharjoittelijaa, Rautiainen muistelee.
Myöhemmin ruotsia on tarvittu vähän joka työpaikassa. On Rautiaista joskus luultu ihan ruotsalaiseksikin kielitaitonsa perusteella.
Pakkoruotsiin on ryhmäläisillä selkeä kanta.
–Termi on aika kamala ainakin meidän näkökulmastamme. Ruotsin kielen puhuminen on ollut meille todella arvokasta, ryhmäläiset toteavat.
Moni asia riippuukin näkökulmasta.
–Nuoria tuntuu kiinnostavan vain englanti. Mutta jos tästä meidän ryhmästä saataisiin tehtyä vaikka kansalaisopiston keskusteluryhmä, niin saataisiin varmaan vähän lisää vetovoimaa ryhmään.
Tvåspråkiga i Auranmaahan ovat ryhmäläisten mukaan kaikki tervetulleita; tarvitaan vain halua kehittää tai ylläpitää ruotsin taitoa.
Tuomas Honkasalo