AURA. Jahti on alkanut. Se on sienet vastaan Kimmo Lehtinen. Tarkemmin sanottuna se on kantarellit vastaan Lehtinen. Tänä vuonna jahdista on kuitenkin muodostunut yllätyksetön sunnuntaikävely, jonka seurauksena sienikori pullistelee ylitäytenä.
–En muista tällaista sienivuotta olleen ainakaan seitsemään vuoteen. Eipä kyllä silloinkaan tainnut olla näin paljon sieniä, Lehtinen ihmettelee.
Sosiaalisessa mediassakin päivitellään parhaillaan sienien määrää. Kantarelleja on poimittu taskuihin, puseron helmaan, hattuihin ja jopa hihan käänteeseen. Lehtinen on kuitenkin varustautunut. Hän ottaa takaluukusta saappaat, sienikorin ja sieniveitsen ja lippiksen.
Metsässä tuoksuu tuoreelta sateen jälkeen.
–Tuohon tulee iso kasa suppilovahveroita hetken päästä, Lehtinen toteaa kääntämättä edes erityisemmin päätään.
Vaaleaorakkaat ja karvarouskut eivät häntä tunnu kiinnostavan. Silmissä kiiluu vain keltainen kulta. Eikä aikaakaan, kun sitä kultaa löytyy korin täytteeksi.
–Näitä ei kannata etsiä metsän synkistä osista. Tässäkin tulee valoa sen verran, että nämä ovat putkahtaneet tähän, Lehtinen valistaa.
Kuusivoittoisen metsän seassa kasvaa sopivasti lehtipuita ja tällaisesta metsästä löytyy jos jonkinlaisia sieniä. Vieressä jäpittää kangassieniä, muita rouskuja ja orakkaita sekä suppilovahveroita, mutta Lehtinen antaa niiden olla.
–Keräsin jo suolasieniksi kangassientä eli kangasrouskua talon naisille, joten annetaan niiden jo olla.
(Juttu jatkuu kuvagallerian jälkeen.)
Piiloleikkiä
Sienet ovat usein kuuropiilon voittajia. Etsimällä etsijät eivät koskaan pärjää perimätiedolle.
–Isäni on näitä reittejä minulle näyttänyt ja olen sitten näitä pikku hiljaa myös laajentanut. Kun maasta pilkistää esiin etsimäni sieni, täytyy tarkasti katsella myös ympäristöä, sillä siinä viereisen sammaleen alla saattaa olla lisää sieniä.
Lehtisen sienivainu on pettämätön. Uudessa metsässä hän kulkee ristiin rastiin. Jos gps-paikannin piirtäisi siitä kuvan kartalle, olisi tuloksena kaikkea muuta kuin soikio tai ympyrä.
–Perusreitit kulkevat aika selkeästi, mutta uusissa maastoissa täytyy hieman muokata sitä tulevaa perusreittiä.
Lehtinen on tänä vuonna kerännyt miltei sata kiloa sieniä. Sata kiloa, josta hän ei syö itse tippaakaan.
–Minä kerään ja annan muiden syödä. Minä en niitä ala syömään, Lehtinen toteaa jopa hieman äreästi.
Paradoksi ihmetyttää monia, mutta Lehtiselle kyse on mukavasta metsäliikunnasta ja piiloleikin voittamisesta.
–Kun tänne metsään tulee, niin se on parasta stressin poistoa, Lehtinen virnistää.
Sieniä koko kylälle
–En voi sanoa, ettenkö koskaan olisi rahaa ottanut sienistä, mutta kyllä tämäkin sata kiloa on käytännössä mennyt ilmaiseksi jakoon. Pyrin myös siihen, että annan sieniä tasaisesti aika monelle. Olen tainnut jossain K-kaupan pihalla puolitutuillekin tarjota tänä vuonna, kun sieniä on tullut niin paljon, Lehtinen naurahtaa.
Laupias ja hieman virnistelevä sienisamarialainen kylvää hyvää sienimieltä ympäristöönsä.
–Kyllä ihmiset ovat iloisia saadessaan sieniä, kun osa ei vaan oikein löydä sieniä ja toiset eivät edes halua yrittää. Jonkun kulkeminen taas on heikkoa, niin siksi on mukava ilahduttaa tällä tavalla. Minulle tulee jo pelkästään metsässä hyvä mieli, Lehtinen pohtii.
Juttua on korjattu 20.9. klo 9.40. Aiemman version kuvatekstissä väitettiin, että lampaankääpä olisi helttasieni. Näin ei kuitenkaan ole.
Gepardin ja vesinokkaeläimen juoksukisa
AURA. Auran kirkon parkkipaikalla toimittajaa odottaa salakavala ehdotus.
–Heitetään tikkaa Auran karttaan ja siihen mihin tikka osuu, mennään kilpaa etsimään sieniä, virnuilee sienimies Kimmo Lehtinen.
Asetelma on ikään kuin gepardin ja vesinokkaeläimen juoksukilpailussa; hyvin epäreilu. Tikka lentää ensin suoraan Auran keskustaan.
–Kyllähän tuolta Auran keskustasta varmaan sieniä löytyy, mutta enemmän sellaisia rakennusten homesieniä, Lehtinen naureskelee. Toinen tikka lentää hänen mielestään täydelliseen sienimaastoon – ja sinne siis.
Kisa on yllättävän tiukka noin ensimmäisten kuuden ja puolen minuutin ajan. Kumpikaan ei siinä ajassa löydä mitään. Sitten Lehtisen kori alkaa täyttyä. Samasta kohdasta ei kai ole reilua poimia omaan muovikassiin mitään, mutta teen sen silti.
–Etsi oma paikka, Lehtinen mylväisee, mutta hän ei ollut huomannut sammaleen alla olevia kantarelleja.
Lehtisen kori on täynnä. Muovipussista löytyy paljon sieniä, mutta voittajasta ei ole epäselvyyttä. Eroa löytyy muutenkin. Lehtisen sienet menevät sienihyväntekeväisyyteen ja toimittajan sienistä syntyy herkullinen kastike. Tosin vain yksi kastike.