Joku voisi ajatella, että koululainen on puhtoinen ja avarakatseinen, mutta eipä asia ikävä kyllä kovinkaan usein mene niin. Koululaisen isoon reppuun on ehditty kasata jo aikamoinen kasa kaikenlaista henkistä kannettavaa, joka ei sinne reppuun kuuluisi. Isoin väärä repuntäyte on häpeä. Vanhemmat kasvattavat monta asiaa häpeän kautta ja sama meno jatkuu usein koulussakin. Lasta syyllistetään monesti vanhempien näkökulmasta ohikiitävillä lauseilla, mutta häpeän tunne kasvaa lapsessa helposti isoksi möykyksi.
Voisitko joskus toimia, kuten haluan? Aargh, en kestä tuota sun saamattomuutta. Kuinka sinä kehtaat? Lista häpeää tuottavista asioista on pitkä, kuten myös lapsen tunne huonommuudesta. Usein vanhemmat peilaavat omia tuntemuksiaan lapsiin. Väsymys ja turhautuneisuus purkautuu vääriin lauseisiin ja monia ne harmittavatkin jälkikäteen. Tai niin ainakin pitäisi.
Perheessäni asuu monta erityisherkkää ihmistä ja olen joutunut hieman vaikeamman kautta ymmärtämään vanhempien vääränlaisen vallankäytön seurauksia. Tai oikeastaan saanut mahdollisuuden oppia. Kun häpeä kasvaa lapsessa, arvottomuuden kokeminen alkaa hiipiä nakertamaan itsetuntoa. Eräs oppilas sanoi aikanaan, että älä kehu minua, kun siitä tulee vaivaantunut olo. Hänellä oli sellainen tunne, ettei hän ansaitse sitä.
Ja varmasti ansaitsee, kuten joka ikinen ihminen maan päällä. Jokainen on arvokas vain sen yksinkertaisen seikan takia, että on syntynyt tähän maailmaan. Jokainen on itsessään arvokas. Jos me aikuiset saisimme vaalittua lasten elinkaarta niin, että he voisivat kokea itsensä arvokkaiksi ja merkittäviksi pelkästään omalla olemassa ololla, olisi moni asia paremmin, eikä pahoinvointia olisi niin valtavasti.
Lasten ei tulisi altistua vihapuheelle, rasismille, väkivallan uhalle ja monelle muulle mediassa ja perheissä vellovalle aiheelle. Meillä on vain tämä yksi elämä. Ei pilata toisten yhtä elämää, vaan arvostetaan toisiamme.
Toimituksen avustaja
Tuomas Honkasalo
tuoveli@gmail.com