Kahden Kyrössä työskentelevän opettajan saamat korvaukset kunnianloukkauksesta on merkittävä ennakkotapaus. Jo vuosia Suomessa on oltu tilanteessa, missä keskustelu ja maalittaminen sosiaalisessa mediassa ylittää monessa tapauksessa sopivaisuuden – usein myös laittomuuden – rajat. On hyvä että tässä tapauksessa saatiin tuomioistuimelta selkeä kanta siihen, miten sosiaalisessa mediassa voi toimia ja miten ei.
Sekin on toki ymmärrettävää, että lapsen ollessa kyseessä laineet lyövät helposti yli, mutta erimielisyyksien ja epäilyjen setvimiseen sosiaalisessa mediassa leimaaminen ei ole oikea tapa, vaan kasvokkain keskustelu. Jos keskustelu ei auta, jokaisella suomalaisella on aina mahdollisuus kääntyä viranomaisten puoleen. Sosiaalinen media ei kuitenkaan ole paikka käyttää oman käden oikeutta.
Sosiaalisesta mediasta on tullut kanava, jota käytetään epäilyjen levittämiseen, kostamiseen, leimaamiseen ja vaikka mihin. Myös sosiaaliseen mediaan kirjoittavien on kuitenkin syytä muistaa, että sananvapaus ei ole Suomessa millään lailla rajatonta. Sitä mitä saa sanoa ja mitä ei, säädellään hyvinkin monella tapaa.
Surullisinta tapauksessa on se, että tuomioistuimeen päädyttiin, koska keskusteluyhteys opettajan ja lapsen läheisten kesken on todennäköisesti jossain vaiheessa mennyt poikki. On hyvä, että tuomioistuimelta saatiin selkeä päätös siitä, että sosiaalista mediaa ei pidä käyttää sellaisen tiedon välittämiseen, jolle ei ole selkeitä todisteita.