Vuosi alkaa olla kopisteltu päättämistä vaille valmiiksi. Railakas on ajan kepeä askellus. Niinkin on päässyt käymään, että päivänvaloa piisaa jo ihan mahdottoman paljon enemmän kuin reilu viikko sitten. Kyllä se siitä niin kuin aina ennenkin.
Ilmatieteen laitoksen ilmastollista joulurauhaa häiritsi verkkopalvelujen tekninen vika. Onneksi joulun sää ei sentään Suomessa suuremmin sohlannut. Sää oli semmoinen kuin se talvella yleensä on: kohtalaisen talvinen, paikoin jopa vaihteleva. Amerikoissa koettiin ankarampia oloja.
Metsäjätti Stora Enso ilmoitti kuukausi sitten pienentävänsä ilmastollista hiilijalanjälkeään aloittamalla puun uiton uudelleen. Stora on laskenut, että puun uittaminen vähentää kuljetuksen hiilidioksidipäästöjä jopa 75 prosenttia verrattuna rautatie- ja aluskuljetuksiin.
Metsäyhtiön uittopäätös tietänee uuden nousun aineksia myös kotimaiselle elokuvateollisuudelle. Reippaiden tukkilaisten saattelemat jämerät pöllit soljuvat itäisen Suomen järvimaisemien pihkantuoksuisilla laulumailla kohti iloista Imatraa, josta biojalosteiden matka jatkuu maailman kasvaviin tarpeisiin.
Suomi Filmin tukkilaisromantiikkaa huokuvat elokuvat olivat taattuja yleisömenestyksiä ennen vanhaan ja vähän sen jälkeenkin. Kotoisesta perinteestä kelpaa aina ammentaa myös ennallistavan kulttuurin monimuotoisella saralla.
Suomen ilmeikäs metsäluonto herättää kasvavaa kiinnostusta Euroopan ydinalueita myöten. Ilmankos, sillä ytimen omat metsät on monin paikoin jo aikoina ammoisina hakattu laivapuiksi. Pitihän sitä merille päästä kaukaisia maita löytämään.
Alkuviikosta uutisoitiin yhä useamman metsänomistajan haluavan suojella omaa metsäänsä. Mikäs siinä, jos siltä tuntuu. Tähän asti suojelupaineet ovatkin etupäässä kohdistuneet muiden omistamiin metsiin.
Mitä kaikkea hyvää ja kaunista metsän luontoarvojen turvaamisella mahdetaan tarkkaan ottaen tarkoittaa? Maisemaa, metsämaisema mukaan lukien, on tunnetusti hiukan haastava museoida. Metsäluonto muuttuu takuuvarmasti johonkin suuntaan, vaikkei metsä olisi ikinä sahaa ja kirvestä nähnytkään.
Metsän hävittäminenkään ei ole Suomessa ihan helppo juttu, jollei aluetta asfaltoida ja rakenneta kerrostaloja päälle. Tosin nekään eivät ole ikuisia. Luonto ottaa vääjäämättä omansa, vaikka sieltä heiveröisestä asfaltin halkeamasta alkaen.
toimittaja evp.
Jorma Kaarto
jtkaarto@gmail.com