Lukioaika Elisenvaarassa opetti Talvikki Laukkaselle kriittisyyttä ja sytytti lukuinnon

0
Pöytyäläinen Talvikki Laukkanen sai valkolakin ohella ruusun ja todistuksen. Hänen lisäkseen Elisenvaaran lukiosta kirjoitti tänä syksynä ylioppilaaksi Juho-Oskari Kula, joka estyi varusmiespalveluksen takia saapumasta lakkiaisiin.

PÖYTYÄ. Yhtenä lukiotaipaleensa jännittävimpänä hetkenä Talvikki Laukkanen pitää ylioppilaskirjoitusten tulosten ilmestymistä noin kuukausi sitten. Itsenäisyyspäivän aattona järjestetty juhla lakituksineen sujui hänen mukaansa jo rauhallisemmin mielin.

Juhlassa puhunut rehtori Ari Höyssä kehui Laukkasta aktiiviseksi ja peräänantamattomaksi nuoreksi, joka ei aina edennyt maaliin helpoimman kautta. Lakituksessa annettiin aplodit myös syksyn toiselle Elisenvaaran ylioppilaalle, Juho-Oskari Kulalle . Hän estyi varusmiespalveluksen vuoksi saapumasta lakkiaisiin.

Lukioon tullessaan Talvikki Laukkaselle oli hieman hämärän peitossa, mitä ylioppilaaksi tuleminen käytännössä tarkoittaa. Nyt hän tuumaa opiskelun kartuttaneen yleissivistystä ja lisäksi se antoi taitoa käsitellä asioita kriittisellä otteella, mistä on hyötyä esimerkiksi maailmantapahtumia seuratessa.

– Tiedon ahmiminen ei loppunut kirjoituksiin. Tykkään edelleen tosi paljon lukemisesta, Laukkanen kertoo.

Opintojen alkupuolella hän opetteli keinot sisäistää valtavat tietomäärät lukihäiriöstä huolimatta. Toimivaksi tavaksi osoittautui oppimateriaalien kuuntelu äänikirjoina.

– Katson kuunnellessani tekstiä tai piirtelen, ja siten asiat jäävät mieleen, hän täsmentää.

Lukion raskain osuus oli Laukkasen mielestä korona-ajan etäopiskelu, jolloin tauottaminen oli hankalaa. Suurten kokonaisuuksien ahmimisen sijaan hän päätti edetä päivä ja kurssi kerrallaan. Kun läksyt tuli tehtyä aina kunnolla, koeviikoilla ei enää ollut juuri stressattavaa.

Historia on Laukkasen lempiaineita, ja sen lisäksi hän on innostunut seuraamaan arkeologian kuulumisia. Arkeologiksi hän ei ole näillä näkymin ryhtymässä, alalla kun on ylitarjontaa tekijöistä.

Jatko-opintopaikkaa Laukkanen miettii vielä. Nyt arki kuluu päiväkotisijaisuuksia tehdessä.

– Ehkä lähden opiskelemaan lasten kasvatusta tai jotain ihan muuta, uusi ylioppilas kaavailee.