AURANMAA. Auranmaan Nuorkauppakamari etsii vuoden 2022 Auranmaan Positiivisinta henkilöä tai organisaatiota. Projekti toteutetaan yhdessä Positiivarit Oy:n kanssa ja Auranmaan positiivisin osallistuu myoös syksyllä järjestettävään valtakunnalliseen kilpailuun.

Vuoden Positiivisin auranmaalainen voi olla nuori tai vanha, mies tai nainen, urheilija tai johtaja, opettaja tai hoitaja. Hänen ammatillaan ei ole väliä, mutta on tärkeää, että hän on henkilö, joka voi toimia esikuvana muille. Hakusessa on henkilö, joka täyttää seuraavat kriteerit: hän on osoittanut todellista tahdonvoimaa, sisua ja ahkeruutta, hänen saavutuksensa ovat merkittäviä, hän auttaa myös muita onnistumaan, on innostunut ja palveluhenkinen, hän on pitkäjänteinen tekijä, joka on aina uskonut asiaansa ja hän on oman tiensä kulkija, joka on ryhtynyt sanoista tekoihin.

Palkinnon voi vaihtoehtoisesti saada myös organisaatio; yritys tai yhteisö, joka on toiminnallaan vaikuttanut ympäristössään positiivisesti edellä mainittujen kriteerien mukaisesti.

Oman ehdotuksensa Auranmaan Positiivisimmasta voi kuka tahansa jättää perusteluineen maanantaihin 6.6. mennessä nettilomakkeella.

Raati valitsee ehdotetuista henkilöistä tai tahoista finalistit etenemään yleisöäänestykseen. Raati koostuu Auranmaan kuntien sekä Auranmaan Nuorkauppakamarin, K-market Aurantorin ja OP Vakka-Auranmaan edustajista.

Finalistit tullaan julkaisemaan Auranmaan Viikkolehdessä, minkä jälkeen kaikki pääsevät äänestämään omaa suosikkiaan. Yleisöäänestyksen jälkeen Auranmaan Positiivisin on määrä julkaista ja palkita kesäkuussa järjestettävän Auran Aurinkoviikon yhteydessä.

Jätä oma ehdotuksesi Auranmaan Positiivisimmasta maanantaihin 6.6. mennessä osoitteessa: https://forms.office.com/r/VxWGGYKz7Y

Lisätietoja osoitteessa: www.jcauranmaa.com


Auranmaan positiivisimmat tähän mennessä

2021 Kyrön Jätskikahvila, Pöytyä
2020 Anna-Mari Alkio, Aura
2019 Sami Ruotsalainen, Pöytyä
2018 Tarmo Ahti, Koski
2017 Krista Tuomisto, Oripää
2016 Auran Palokunnan Urheilijat, Aura
2015 Marco Netterberg, Aura
2014 Riikka Peippo, Pöytyä
2013 MC Halkopino, Pöytyä
2012 Mirja Rautavuori-Lehtinen, Koski
2011 Tuula Metsola, Pöytyä
2010 Janne Rauhansuu, Pöytyä
2009 Veijo Lehtonen, Yläne
2008 – (valintaa ei tehty)
2007 Elisa Koho, Aura (Tarvasjoki)
2006 Helena Huhtala, Pöytyä
2005 Rautakauppa Lindström, Oripää