”Äitisi ei asu täällä, sinun on siivottava itse jälkesi” luki muinoin uusiseelantilaisen retkeilymajan keittiössä japaniksi.
Samaa julistetta olen kaivannut myös esimerkiksi Auran kirjastoon. Kirjastosta on tullut omatoimiaikana osalle varhaisnuorista todella kodikas paikka. Oikeastaan kotia parempikin. Omatoimikirjastossahan kukaan ei rähjää roskaamisesta tai metelistä.
Omatoimiaikana ilmennyt sotkeminen ja muu asiaton käytös on nyt johtanut siihen, että omatoimikirjastoon ei tämän ja ensi viikon aikana pääse iltaisin eikä viikonloppuisin. Aamuvirkkuja rajoitus ei koske. Syynä lienee se, etteivät enimmäkseen eläkeikäiset lehtien lukijat tuo aamukahviaan termarissa kirjastoon.
Kuulemani perusteella iltaisin ja viikonloppuisin liikkeellä oleva sotkija on ilmeisesti kaikille kasvattajille tutun varhaisnuoren, Enmää Seeollun kaveri. Kuka muukaan levittelisi tyhjiä mehupurkkeja ja nuudelipakkausten jämiä kirjaston koneiden viereen ja nuorten osaston olonurkkaukseen?
Enmää Seeollun kaveri päästää kortillaan myös kaverinsa kirjastoon, jos näitä olisi sattumalta kohdannut määräaikainen omatoimikirjaston käyttökielto. Kuka sitä nyt yksinään pelailisi. Sitä paitsi Enmää Seeollun kaveri ”tietää” etteivät säännöt koske häntä, koska hän on alle 15 vee. Niin hän on ne ainakin ymmärtänyt.
Enmää Seeollun kaverin kavereita on toki liikkeellä muissakin kirjastoissa, mutta Aurassa tilanne on ilmeisesti kurjin.
”Onhan teillä ne valvontakameran nauhat” ihmettelee moni. Eikö häirikköjä voi niistä tunnistaa? Kuva vanhempien katsottavaksi ja siitä se lähtee.
Ei muuten lähde. Aluehallintovirasto on todennut, etteivät kirjastovirkailijat voi lain mukaan tähän ryhtyä. Pitäisi olla poliisi. Heillä tosin saattaa olla muutakin tehtävää.
Lakimme estävät myös kirjastokortin ikärajat ja kirjaston tietokoneiden ikään perustuvat käyttörajoitukset.
Lainsäätäjä näyttääkin tehneen parhaansa rohkaistakseen porukkaa piittaamattomuuteen. Meidän muiden pitää siis piitata.
Käännyn varsinkin Enmää Seeollun ja hänen kaverinsa vanhempien, isovanhempien ja muiden läheisten puoleen. Poiketkaapa joskus kirjastoon vilkaisemaan, kuinka kotoisasti jälkipolvenne siellä käyttäytyy. Optimistina uskon, että kasvatuskeskustelut tuottavat joskus tulostakin. Kunhan niitä riittävän monta-(kymmentä) kertaa toistetaan.
toimittaja evp
Päivi Perkiö
phperkio@gmail.com