PÖYTYÄ/Kyrö. Kun Valentyna Pavlych ja Natalia Telnova tulivat lapsineen Arja ja Asko Keskitalon pihaan, pääsi kaikilta itku.
–Siinä tulivat tunteet pintaan, kun he saapuivat pieni vauva sylissään, Arja muistelee vajaan kahden viikon takaista tapahtumaa.
Ukrainalaissiskokset Valentyna ja Natalia olivat joutuneet jättämään kotinsa nopealla aikataululla venäläisten pommittaessa heidän kotikaupunkejaan Kiovaa ja Umania. Englantia puhuva Natalian 18-vuotias tytär Nadia kertoo heidän ehtineen ottaa mukaansa ainoastaan kaksi kassillista vaatteita. Toisilla lähtijöillä ei ollut sitäkään.
–Osa äideistä oli ehtinyt napata kainaloonsa vain lapset yöpuvuissaan, hän kertoo kotimaansa kauhunhetkistä.
Matka kohti Puolaa taittui isoisän ja Nadian isoveljen kyydillä, mistä Auranmaan henkilöstöpalvelun lähettämä pikkubussi nouti naiset lapsineen turvaan Suomeen.
Ennestään tutut naiset
Keskitalot kertovat majoittaneensa Valentynan ja Natalian mielellään talonsa toisessa päädyssä sijaitsevaan asuntoon, sillä kumpikin nainen oli ennestään tuttu. Valentyna on ehtinyt työskennellä Keskitalojen luomumansikkatilalla kausityöntekijänä kolmen vuoden ajan, ja Natalia peräti yhdeksän.
–Oli helppo päätös ottaa heidät tänne, Keskitalot toteavat.
Arja korostaakin heidän olevan enemmän saantipuolella kuin antavana osapuolena. Valentynan pojat, 12-vuotias Volodymer ja kahdeksanvuotias Olexey ovatkin päässeet nauttimaan heidän kanssaan suomalaisen talven riemuista.
–Olemme potkukelkkailleet yhdessä tässä ympäristössä. Yhtenä päivänä paistoimme makkaraa ja olemme myös viettäneet synttäreitä, Arja kertoo, mitä kaikkea vieraiden kanssa on tullut tehtyä.
Neljän kuukauden ikäiselle Oleksandrille puolestaan maistuvat unet suomalaiseen tyyliin pihamaalla, sillä vaunut järjestyivät seurakunnan kautta.
–Ihmiset ovatkin lahjoittaneet tosi paljon kaikkea, Arja kiittelee.
Omat kiitoksensa haluavat lähettää myös siskokset.
–Auranmaan henkilöstöpalvelulle, joka lähetti bussin hakemaan meitä. Kuljettajalle, tavaroita lahjoittaneille ihmisille ja erityisesti Arjalla ja Askolle, jotka ovat tosi ihania ystäviä.
Isät taistelevat rintamalla
Vaikka naiset ovatkin nyt turvassa, Nadia kertoo monen jääneen Ukrainaan, muun muassa heidän isovanhempansa. Yhteyttä pidetään puhelimitse päivittäin, mutta huoli heistä on kova.
–Jokainen puhelu voi olla viimeinen.
Perheen isät ovat puolestaan rintamalla, samoin kuin Nadian parikymppinen veli. Heihin yhteydenpito on ollut hankalampaa, ja puhelut ovat rajoittuneet pariin minuuttiin.
–Tiedämme heidän olevan tällä hetkellä Kiovassa ja taistelevan maamme puolesta, Nadia kertoo ylpeyttä äänessään.
Hän sanoo useiden pakolaisten jääneen naapurimaahan Puolaan, sillä kaikki haluavat uskoa sodan pikaiseen loppumiseen. Näin uskoo myös Nadja itse.
–Meillä on tosi hyvä armeija ja saamme myös tosi paljon tukea muilta eurooppalaisilta mailta, hän kiittelee.
Oman kotitalonsa hän tietää vielä olevan pystyssä, mutta monen sukulaisen tai ystävän on jo tuhoutunut. Hän kertoo venäläissotilaiden myös varastaneen ukrainalaisten kodeista kaiken mahdollisen vaatteita ja rahoja myöten.
Sairaanhoitajaopinnoissaan loppusuoralla oleva Nadia sanoo jännittävänsä tällä hetkellä sitä, miten hänen lopputenttinsä kanssa tulee käymään.
–En opiskele nyt lainkaan, koska meidän opintomme eivät onnistu etänä. Toivon, että pääsen tekemään lopputentin, jonka pitäisi olla neljän kuukauden päästä.
Valentynan pojat Volodymer ja Olexey ovat sen sijaan jatkaneet koulunkäyntiään etänä.