Auralainen Pasi Kullanmäki valmistaa herkkuvolkkareita kotikeittiössään

0
Sanna ja Pasi Kullanmäki toivat Auraamoon uuden erän heidän keittiössään valmistettuja MakeisVolkkareita.

AURA. Monenmoisia suklaita Leafin palveluksessa valmistanut Pasi Kullanmäki on halunnut pitää taidon hyppysissään tekemällä herkkuja kotikeittiössään Aurassa.

Jokin aika sitten hän löysi netistä muotin, jolla on valettu suklaisia Kuplavolkkarin pienoismalleja. Belgiassa myyntiin pantu muotti maksoi sievoisen summan, mutta tovin puntaroituaan Kullanmäki tilasi sen.

Rautaisen muotin alkuperästä tai iästä ei ole tietoa. Kullanmäki arvelee, että se lienee valmistettu pitkän suklaatradition omaavassa Belgiassa vuosikymmeniä sitten. Häntä viehättää muotilla syntyvien makeisten yksityiskohtaisuus.

Niiden perusteella esikuvana on ollut vuonna 1950 esitelty Kuplavolkkari.

Maku kuin valkosuklaassa

Muottiin Pasi Kullanmäki kaataa compound chocolate -massaa, niin sanottua yhdistesuklaata. Siinä kaakaovoi sekä -massa on korvattu kasvirasvoilla.

– Käyttämäni massan etu on, ettei sitä tarvitse lämpökäsitellä eli temperoida ja lisäksi sitä on helpompi värjätä kuin perinteistä suklaata.

Työläänä sekä taitoa vaativana vaiheena Kullanmäki pitää muotin pyörittelyä sekä ravistelua. Se pitää tehdä niin, että massa leviää ja jähmettyy tasaisesti.

Vaikka yhdistesuklaan maku ja väri ovat täsmälleen samoja kuin valkosuklaassa, valmista tuotetta ei saa kaakaon puuttuessa kutsua suklaaksi.

– Siksi nimesin autot MakeisVolkkareiksi, Kullanmäki selittää.

Volkkarien menekki on yllättänyt hänet. Ne ovat käyneet sitä mukaa kaupaksi, kun mies on tuonut uusia Auraamon kesäkauppaan.

Haaveissa siintää pääsiäissuklaa

Valkoiset MakeisVolkkarit ovat ”maalaamattomia”, punaiset on värjätty punajuurella ja muut elintarvikeväreillä. Sisältä autot ovat onttoja.

Haaveenaan Kullanmäellä on hankkia ennen pitkää pääsiäisaiheinen muotti, jolla voisi valmistaa vaikka suklaakukkoja.

– Tulevaksi pääsiäiseksi en ehdi niitä tuottaa, mutta ehkä vuoden päästä kukkoja tai muita pääsiäisherkkuja voisi olla tarjolla, Kullanmäki kaavailee.

MakeisVolkkarien pakkauksessa valmistajaksi mainitaan Åmppula. Se on Pasi Kullanmäen vaimon, Sanna Kullanmäen yritys, joka keskittyy nimensä mukaisesti mehuihin ja muihin omenajalosteisiin.