KOSKI. Lumisade on tukkinut hautausmaan käytävät, ja seurakuntatyöntekijä Laila Virrasoja , 64, avaa niitä lumikolalla. Tarjolla on lumilinkokin, mutta kolaamalla Virrasoja tuumaa pysyvänsä kunnossa, eikä pörinä häiritse miljöön rauhaa.
Hautausmaa ja etenkin sankarivainajien alue ovat Virrasojan silmäteriä. Hänen pitkäjänteinen puurtamisensa näkyy kasveissa, muun muassa käytävien vierillä kasvavissa korkeissa puissa. Monet seurakunnat ovat vähentäneet hautausmaiden puustoa sekä muuta kasvillisuutta, koska juuret kampeavat hautakiviä sijoiltaan ja vaikeuttavat puistoalueiden hoitoa.
Virrasoja tuumaa, ettei puita olisi Koskellakaan kannattanut istuttaa niin lähelle hautakiviä kuin on tehty. Mutta tehty mikä tehty, ja kokonaisuus on kaunis, joten Virrasoja on pitänyt siitä huolta kirjaimellisesti juurta jaksaen.
Puhuminen on osa työtä
Kunnossapidon ja puutarhanhoidon ohella Laila Virrasoja juttelee hautausmaalle tulevien ihmisten kanssa.
Hän pitää kohtaamisia tärkeinä, vaikka käsiteltävät asiat eivät aina helppoja olekaan. Virrasoja arvelee, että ihmisten on helpompi kertoa asioistaan hautausmaan penkillä istuen kuin menemällä varta vasten seurakuntatalolle.
– Korona-aikana olen ollut joillekin ikäihmisille ainut henkilö, jonka kanssa he ovat puhelleet kasvotusten.
Myös hautausmaan kesätyöntekijöille hän on vuosi toisensa jälkeen painottanut keskustelemisen tärkeyttä. Nyt Virrasojaa mietityttää, miten hän siirtää liki 43 vuoden aikana kertyneen tietotaitonsa eteenpäin tuleville polville, kun seuraajaa ei ole tiedossa.
– Olen pannut asioita ylös kirjoihin ja kansiin. Toivon sen riittävän.
Koti oli seurakuntatalolla
Huhtikuussa 1979 Laila Virrasoja tuli Kosken seurakuntaan siivooja-vahtimestariksi. Työ oli aluksi osa-aikainen. Se sopi Virrasojalle hyvin, sillä hän teki toisena työnään kudonnaisia ypäjäläiselle Suomi Design -kutomolle. Tätä nykyä käsityöt ovat hänelle rakas harrastus puutarhanhoidon ohella.
Kohta työuran alettua tarmokkaasta siivooja-vahtimestarista tehtiin päiväkerhotäti. Siinä tehtävässä Virrasojalle tulivat tutuiksi niin lapset kuin vanhemmat, joista monet ovat sittemmin tulleet vanhemmiksi ja isovanhemmiksi.
Virrasoja kertoo pitäneensä hetkistä, jolloin hän on saanut olla koristelemassa seurakuntasalia juhlaa valmistelevien ihmisten kanssa.
– Niissä tilanteissa on juteltu monenmoisia. On ollut iloisia juhlia ja surullisia, ne kaikki kuuluvat elämään.
Kun seurakuntamestari Aarno Tyyri oli jäämässä eläkkeelle 1996, Virrasojan tehtäväkirjoon lisättiin hautausmaan hoito. Tyyri antoi tarvittavat opit, ja siitä lähtien Virrasojan työtehtävät ovat keskittyneet hautausmaalle.
Monet työt, kuten joulukynttilöiden sytyttämiset sankarihaudoille, on hoidettu koko Virrasojan perheen voimin. Heidän kotinsa oli seurakuntatalon asuinsiivessä. Hiljattain Laila ja miehensä muuttivat Mellilän puolelle. Virrasojilla on kaksi aikuisiksi varttunutta lasta ja kaksi lastenlasta.
– Asumme nyt mieheni lapsuudenkodissa. Asuintilat ovat hyvässä kunnossa, mutta ulkorakennuksissa riittää laitettavaa. Lisäksi meillä on ollut siellä jo pitkään puutarha sekä kasvihuone.
Terveiset jatkajille
Viime keskiviikko oli Laila Virrasojan viimeinen työpäivä. Parhaillaan hän on kesälomalla. Sen jälkeen alkavat eläkepäivät.
Minkälaiset terveiset haluat lähettää Martinkosken seurakunnassa jatkaville työntekijöille?
– Pitäkää huolta, että pienessä seurakunnassa säilyy hyvä henki. On ollut hieno asia, että keneltä tahansa on voinut pyytää neuvoja sekä apua ja aina niitä on saanut, Virrasoja vastaa.
