Miksi olet ehdolla tammikuun aluevaaleissa?
–Terveydenhuolto ja sosiaalipalvelut ovat perusoikeuksia, joiden tulee olla julkisesti eli verovaroin rahoitettuja. Hoidon saanti ja palvelut eivät saa olla riippuvaisia apua tarvitsevan tai hänen perheensä lompakon paksuudesta.
Olen myös toiminut Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän hallituksessa jo yhdeksän vuoden ja Auran kunnanhallituksessa kahdeksan vuoden ajan ja tämän kertyneen kokemuksen ja tiedon alueemme päätöksenteosta haluan olevan jatkossakin kuntalaisten käytössä.
Miksi joku muu kuin kotikuntasi asukas äänestäisi sinua?
–Kokemukseni pitkäaikaisena kunnan ja terveydenhuollon päättäjänä tukee ehdokkuuttani olla mukana hyvinvointialueen vaalissa.
Keskeisin tavoitteesi, jos tulet valituksi?
–Jokaisella meistä on oikeus laadukkaisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä pelastustoimeen asuinpaikasta riippumatta, molemmilla kansalliskielillä. Tavoitteenani on toimia hyvinvointialueella sen puolesta, että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut paranevat. Haluan, että suomalaiset ovat yhdenvertaisempia, terveempiä ja voivat paremmin. Painopistettä tulee siirtää hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen ja ennaltaehkäisyyn.
Millaisia uhkia näet sote-uudistuksessa?
–Hyvinvointiyhteiskunnan kannalta terveysmenojen kasvu tulee olemaan monen asiantuntijankin mukaan kestämätöntä. Siksi on järkevää ja vastuullista saada uudistus aikaan juuri nyt. Monien eri järjestelmien ja käytänteiden harmonisointi yhdeksi uudeksi ja tehokkaaksi toimintamalliksi ei tule olemaan helppoa ja vailla kritiikkiä. Samoin toiminnan tehostamisvaade rahoituksen osalta vaatii vastuullista päätöksentekoa uusilta valtuutetuilta.
Millaisia mahdollisuuksia näet sote-uudistuksessa?
–Hyvinvointialue turvaa kuntaa suurempana ja valtion rahoituksella alueensa väestön sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen tehokkaasti ja yhdenvertaisesti asuinkunnasta ja henkilön varallisuudesta riippumatta.
Pitäisikö yksityisillä palveluntuottajilla olla nykyistä merkittävämpi rooli palvelun tuottajina?
–Sote-palvelujen tuottamisessa yritykset ovat arvokkaita kumppaneita, joiden kanssa yhteistyössä voidaan lisätä palvelutarjontaa, vastata yksilöllisiin tarpeisiin ja purkaa hoitovelkaa. Palveluiden järjestämisen tulee kuitenkin aina olla julkisen toimijan vastuulla ja julkisen palveluntuotannon tulee olla riittävää palvelujen turvaamiseksi. Hyvinvointialueiden tulee olla luotettavia ja ennakoitavia kumppaneita yrityksille.
Mitä tehdä sote-sektorin työvoimapulalle?
–Sote-alojen työntekijät tekevät yhteiskunnallisesti arvokasta työtä, jonka arvostuksen on näyttävä niin työoloissa, johtamisessa kuin resursoinnissa. Alojen houkuttelevuutta voidaan lisätä työhyvinvoinnin kehittämisellä, hyvällä johtamisella ja riittävällä resursoinnilla. Hyvinvointialueen on varmistettava, että resurssit riittävät henkilöstömitoitusten mukaiseen henkilöstömäärään sekä sijaistarpeisiin. Tämä vaatii myös riittävää valvontaa mitoitusten toteutumisen osalta.
Mitä toivot paikallisista toimintamalleista säilytettävän?
–Palvelujen on oltava saatavilla silloin, kun niitä tarvitaan, matalalla kynnyksellä ja riittävän lähellä. Auranmaalta on löydyttävä ainakin yksi alueellinen sotekeskus, joka täyttää lähipalvelupisteen kriteerit. Toivon myös palvelutarjonnan tason pysymistä nykyisellään.
Mistä toimintamalleista haluat ottaa mallia?
–Hyviä toimintamalleja on varmasti joka maakunnassa jo nyt. Yhteistyössä toimien nämä hyvät mallit jalostuvat parhaiksi ja tulisivat kaikkialla käyttöön asiakkaiden hyväksi.
KUKA?
Nimi, ikä, paikkakunta, puolue: Jukka Leino, 62, Aura, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
Ammatti: Ympäristökasvattaja
Keskeisimmät luottamustoimet tähän mennessä: Auran Kunnanvaltuutettu, Pöytyän Kansanterveystyön kuntayhtymän hallituksen varapuheenjohtaja 2013–2022, Auran kunnanhallituksen puheenjohtaja 2015–2021
Auranmaan Viikkolehti haastattelee Auranmaan alueen aluevaaliehdokkaita ennen 23.1. pidettäviä ensimmäisiä aluevaaleja. Kaikki ehdokasjutut tehdään samoilla kysymyksillä.