Maailmassa on monia ruokia, joita en suostu suuhuni laittamaan. Toki tilanne varmasti olisi toisin, jos en olisi keskiluokkainen länsimaalainen, joka on tottunut siihen, ettei ruuasta ole pulaa vaan voi valita. Toisaalta suussani kaikki voilla voideltua ranskanleipää eksoottisempi on epäilyttävää. Esimerkiksi simpukoita, etanoita ja ostereita laittaisin suuhuni vasta äärimmäisessä hädässä. Valkosipulia syön silloin, kun sitä on salakavalasti ruokaani ujutettu. Mutta hyvin harvoin karmealta löyhkäävän sipulikasvin päätyminen lautaselleni jää huomaamatta. Kieltä nimittäin alkaa kirvellä. Ja niin kirvelee venkolikin. Fenkolia voin syödä, mutta venkolit jääköön vorssalaisille. Sitä sen sijaan makustelen, voisiko jogurtin sijaan suuhun lapioida jukurttia tai jugurttia.
Koin viime viikolla pienimuotoisen järkytyksen, kun tein Me Naisten testin oikeiden konsonanttien valinnasta. Olen vasta toipumassa siitä järkytyksestä, että suomen kielen lautakunta liki kahdeksan vuotta sitten hyväksyi ”alkaa tekemään” rakenteen ”alkaa tehdä” rakenteen rinnalla. Ja nyt sitten ilmenee, että jogurtin rinnalla myös jugurtti ja jukurtti ovat hyväksyttyjä muotoja. Tämän periaatteessa pystyn ehkä sulattamaan, koska pääsääntöisestihän suomea kirjoitetaan niin kuin puhutaan. Mutta venkoli! Kielitoimisto suosittaa edelleen muotoa fenkoli, mutta myös venkoli hyväksytään. Paitsi että minä en. Fenkolin huolin lautaselleni ja kieleeni, mutta venkolia en. Toivottavasti ei tarvitse perustella, koska silloin joku luultavasti jo jonkun toisen puolesta loukkaantuu.
Oikeinkirjoitus on vakava asia. Työkseni kirjoittavana tiedän, miten helposti tekstiin voi ammattilaisellakin tulla virheitä ja miten helposti virheet voivat oikoluvussa jäädä huomaamatta. Ei ole montakaan lehteä siitä, kun olin otsikkoon tunkemassa perhokerhoa perhekerhon sijasta. Sinänsä tämä virhe olisi ollut vain hupaisa, mutta sen verran pedantti olen, että jokainen omaan tekstiin jäänyt virhe ärsyttää.
Muiden virheistä pyrin olemaan liikaa ärsyyntymättä ja sitä suosittelisin muillekin. Sosiaalisessa mediassa oikeinkirjoitusta monesti käytetään lyömäaseena. Yhdyssanavirheet ovat mitä parhainta materiaalia ilmiriidan aikaansaamiseen ja toisen nolaamiseen. Ehkä kuitenkin näissä tilanteissa kannattaisi vetää henkeä ja miettiä, että mikä tässä keskustelussa pohjimmiltaan kiukuttaa. Ja sen jälkeen päätellä, edistääkö kirjoitusvirheistä huomauttelu ja hermostuminen asiaa mitenkään.
toimittaja
Marika Timonen
marika.timonen@avl.fi