LIETO/Tarvasjoki. Ely-keskuksen ylitarkastaja Katja Puurtinen lupaa Ely-keskuksen tarkastavan Tarvasjoen Juvanrahkalle toimitetun purkubetonin asetusten mukaisen hyödyntämisen. Tutkintapyynnön tekeminen poliisille on Puurtisen mukaan mahdollista, mikäli asiassa epäillään toimitun ympäristönsuojelulain vastaisesti.
Puurtinen on nähnyt kuvia kalantilaisen Totaalipurku Oy:n kiinteistöltä. Yritys on saanut mara-menettelyllä Ely-keskukselta hyväksynnän varastointikentän tekoon omistamalleen kiinteistölle Juvanrahkalle. Alueelle on rakennettu purkubetonimurskeesta tiemäistä verkostoa. Murskeen joukossa on havaittavissa muun muassa tiilenpalasia, lasinsiruja ja sähköjohdon pätkiä. Puurtisen mukaan näin ei pitäisi olla.
–Tien rakentaminen ei ole saanut hyväksyntää mara-menettelyllä, mutta on mahdollista, että kunta on myöntänyt jätteen hyödyntämiseen ympäristöluvan, Puurtinen sanoo ja toteaa kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen olevan asiassa toimivaltainen.
Ely-keskukselle on jo toimitettu loppuraportti, jonka mukaan työmaan pitäisi olla valmis. Oikeanlainen menettely edellyttää, että käytetty murske peitetään. Tätä ei vielä ole tehty, mutta Puurtinen näkee tämän olevan tilanteen arvioimisen kannalta hyvä asia.
Varastointikenttää kalustolle
Totaalipurku Oy:n Lauri Uussaaren mukaan betonimurskeen seassa ei pitäisi paljon muuta jätettä olla. Hän myöntää, että jotain voi olla, mutta sallituissa rajoissa. Uussaaren mukaan betonimurske saa sisältää vähäisessä määrin epäpuhtauksia.
–Tällä viikolla kävimme kierroksella kunnan ympäristötarkastajan kanssa, eikä siellä mitään ihmeellistä pitäisi olla. Itse olen varma, että alueelle tuotu materiaali on tutkittua ja asetusten mukaista ja että mahdolliset epäpuhtaudet menee raja-arvojen sisälle, hän sanoo.
Rakennetun kentän tiemäisyyttä ja peittämättömyyttä Uussaari perustelee sillä, ettei kiinteistöllä olevaa turvetta ole saatu oletetulla tavalla lähtemään kiinteistöltä.
–Tieltä näyttävä rakenne on kentän alkua, eikä kentän pinta vielä ole viimeisessä korossa, hän sanoo.
Totaalipurku Oy omistaa Juvanrahkalta neljän hehtaarin kokoisen alueen, jonne on Uussaaren mukaan tarkoitus tehdä varastointi- ja säilytyskenttää yrityksen kalustolle. Kiinteistö on ostettu Vapolta vuonna 2018. Kiinteistöllä ei ole harjoitettu turvetuotantoa.
Tarvasjoen Juvanrahkan entisen turvetuotantoalueen nykyisestä käytöstä heräsi huoli viime viikolla (AVL 22.10.). Huolta on alueelle toimitetun maa-aineksen puhtaudesta ja vaikutuksista ympäristölle. Vapon lopetettua turvetuotannon vuonna 2019 Juvanrahkan maa-alueita on päätynyt eri sijoittajille, muun muassa lietolaiselle VS Purku Oy:lle.
Mara-asetus mahdollistaa purkubetonin käyttämisen maanrakennuksessa ilman ympäristölupaa. Asetus ei kuitenkaan salli purkubetonin käyttämistä luonnonsuojelu- tai vesistöalueilla. Suoalueita ei Puurtisen mukaan katsota vesistöiksi. Betonia enemmän häntä huolettaa Juvanrahkalle päätyneet mahdolliset muut jätteet.