ORIPÄÄ. Tenavien Ressu lenteli aikanaan aina koirankopillaan ja taisteli kuuluisaa Punaista paronia vastaan. Raimo Nikkasen omistuksessa jo 30 vuotta ollut taitolentokone Pitts Special näyttää aivan Punaisen paronin koneelta. Pieni kaksisiipinen kone hohkasi Oripään lentokentällä kirkkaanpunaisena. Valkoiset koristeet tekivät koneesta räyhäkkään näköisen.
–Tämä kone teki ensimmäisen koelentonsa 18.9.1971 kello 12.20. Siitä on minuutilleen 50 vuotta, kertoi Raimo Nikkanen ahtautuessaan koneensa ohjaamoon juhlalentoa varten.
Runsaslukuinen yleisö oli tullut todistamaan Nikkasen Pitts Specialin nousua uudelle 50-vuotiskaudelle.
76-vuotias taitolentäjä kurvaili taivaalla kuin väkkärä. Nikkasen ohjastamana koneesta otettiin irti kaikki.
–Tämä kone kestää 6,5 positiivisen geen voimat ja sitä se parhaimmillaan on. Isoja voimia ne on kyllä, Nikkanen kertoi.
Voimiin tottumattomalle taitokoneen kyydissä tulisi varmasti välipalat väärää kautta ulos, mutta Nikkaselle se on perushommaa. Hän on aloittanut purjelennosta 1970-luvulla, mutta siirtynyt siitä pikku hiljaa aina vaan haasteellisempiin koneisiin.
–Aina on täytynyt laittaa rimaa korkeammalle, ettei jää tuleen makaamaan, Nikkanen myhäili.
Ei varaa virheisiin
Nikkasella on taitolentäjän lupakirja, joita Suomessa on muutamia kymmeniä. Taitolennon suosio on kasvamaan päin. Taitolento ei katso ikää.
–Vampulan lentokentän omistaja Leevi Laitinen on 90-vuotias ja lentää edelleen. Lääkärintarkastukset ovat tarkkoja, mutta hyväkuntoisena pääsee lentämään. Sen verran itse annoin iän vaikuttaa, että luovuin vuoden vaihteessa taitolentoryhmän johtajan pestistä. Ryhmässä kun lennetään, niin ei ole varaa mihinkään virheeseen, kun lennetään siivet melkein kiinni toisissaan.
Ikä ei vaikuta myöskään koneen lentokykyyn, kunhan siitä vain huolehditaan hyvin. Pitts Special on tehty aikanaan Suomessa, mutta piirustukset on hankittu rapakon takaa.
–Aeron lentokapteenina ja taitolentäjänä tunnettu Seppo Saario oli käymässä Floridassa suihkulentokonekoulutuksessa ja ihastui näkemäänsä Pitts Specialiin, sillä se oli paljon ärhäkämpi kuin koneet, joilla hän oli taitolentoa harrastanut. Piirustukset maksoivat sata dollaria ja myyjä vannotti, ettei niillä saa tehdä kuin yhden koneen, Nikkanen selvensi koneen historiaa.
Koneeseen käytettiin suomalaista puuta, mutta myös erikoismetallia, jota jouduttiin odottelemaan Amerikasta. Aeron mekaanikkoja oli projektissa mukana ja puolen vuoden työn jälkeen päästiin jo koelennolle.
Konevanhus on lentänyt Nikkasen Arctic Eagles taitolentoryhmän osana vuodesta 2013 lähtien.
–Neljän koneen taitolentoryhmä kävi kerran Puolassakin. Siellä oli 150 000 katsojaa, Nikkanen muisteli.
Vaikka Pitts Special tekee voltteja taivaalla Nikkasen komennossa, niin hän tunnustaa silti realiteetit.
–Vaikka kuinka tuntee itsensä voittamattomaksi ja vahvaksi, niin täytyy vaan tunnustaa, että ikää tulee. Osasta asioista täytyy osata luopua. Teen poistumisen takavasemmalle ennemmin itse, ennen kuin heitetään pois, Nikkanen naurahti.
Tuomas Honkasalo