Omapalotarkastuksesta tulossa kohta muistutus

0
Omapalotarkastuslomakkeessa kysytään muun muassa palovaroittimien määrästä.

PÖYTYÄ, LIETO. Pöytyän ja Liedon omakotiasukkaat saivat monien muiden varsinaissuomalaisten tavoin kesällä täytettäväkseen omapalotarkastuslomakkeen. Lomakkeen palautuspäivä oli 25.7., mutta kaikki eivät ole sitä palauttaneet.

–Jos asia on jäänyt hoitamatta, lomakkeen voi vieläkin palauttaa, kertoo palotarkastaja Pasi Lehtonen Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta.

Pelastuslaitokselta on myös lähiaikoina lähdössä uusi kirjelmä niille, jotka eivät ole omapalotarkastuslomaketta palauttaneet.

–Jos toisenkaan kirjeen saamisen jälkeen lomaketta ei palauta, mennään paikalle katsomaan ja pistokokeita tehdään toki kaikkiin kiinteistöihin, Lehtonen kertoo ja muistuttaa, että lomaketta täyttäessä kannattaa olla rehellinen, sillä väärien tietojen antaminen on pelastuslain rikkomus.

Omapalotarkastuslomakkeita on lähetetty Varsinais-Suomen omakotiasukkaille postinumeroiden perusteella. Kuluvana vuonna vuorossa ovat muun muassa Pöytyän ja Liedon omakotiasujat. Lomakkeen voi joko palauttaa perinteisesti postissa tai täyttää sähköisesti.

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen riskienhallintapäällikkö Petri Tassila kertoo, että koko maakunnassa lomakkeen saaneista noin 70 prosenttia on jo palauttanut sen.

–Erot postinumeroalueiden välillä ovat aika pieniä, joten palautusprosentti lienee samaa luokkaa myös Pöytyällä ja Liedossa. Muistutukset ovat lähdössä lähipäivinä, mutta vanhankin lomakkeen voi vielä hyvin palauttaa, Tassila kertoo.

Kovin vaikeaa ei lomakkeen täyttämisen pitäisi olla. Lomakkeessa kysytään muun muassa palovaroittimista, alkusammutusvälineistä, tulisijoista ja niiden nuohouksesta sekä poistumisteistä.